Espanjaa eri vinkkelistä – laskettelumatka Pyrenneille

Espanjaan lähdetään yleensä hakemaan aurinkoa ja lämpöä ranta- tai kaupunkilomalle eikä niinkään lumen ja pakkasen perässä. Ainakin Suomesta suunnataan laskettelulomalle puuteri ja after ski silmissä Keski-Eurooppan Alpeille. Niin hauskaa kuin Alpeilla onkin, kaipaisimme vaihtelua. Niinpä vietimme talviloman Espanjan Pyrenneillä Baqueira Beretissä.

Finnairin sivuilta buukatut lennot sinivalkoisin siivin Helsingistä Pariisiin ja siitä Air Francen kyydissä Toulouseen sujuivat jatkolennon melkoisen heittoisaa lentosäätä lukuunottamatta sutjakasti. Toulousen kenttä on sen verran kompakti, että puoli tuntia koneen laskeutumisesta meillä vuokra-auto alla. Myös parin tunnin ajomatka eteni sujuvasti sillä esimerkiksi Saksasta tuttuja ruuhkia moottoritiellä ei näkynyt.

Baqueira Beretissä on kolme laskualuetta: Baqueira, Beret ja Bonaigua. Rinteitä on 104, kilometreinä 156, joten laskettavaa riittää. Rinteet ovat pääasiassa sinisiä ja punaisia muutamalla mustalla höystettynä. Sinisen ja punaisen raja on melko häilyvä. Minulaiselleni perushiihtäjälle riitti hyvin rinteitä, joissa sai urheilla ja toisaalta myös viihdekäyttöön sopivia kruisailurinteitä. Koko poppoon suosikki oli Beretin Dossau, jossa korkeutta hissin lähtöpaikalla oli noin 2000 metriä, joten lumi pysyi hyvänä kaikilla rinteillä.

Beretin puolella Dossaun rinteillä korkeutta on yli 2000 metriä, joten lumi pysyy hyvänä aurinkoisena ja lämpimänäkin päivänä. Eikä pisimmällä sinisellä Colhet de Marinmanha-rinteellä ole ruuhkasta tietoakaan.

Alppeja lämpimämmällä ilmastolla on puolensa ja puolensa. Kun takkia ei tarvita ja terassilla on kuuma, se tarkoittaa rinteiden nopeaa puuroutumista. Ja loppupäivästä tuntuu kuin laskisi puolukkahillossa. Olen aina ollut sitä mieltä, että viimeinenkin rinne tullaan laskemalla alas, ja periaate piti vaikka muutamia voimasanoja se vaatikin.

Yllättävää Baqueirassa on se, että missään ei ollut ruuhkaa, ei rinteissä, hisseissä tai ravintoloissa. Hissit ja palvelut eivät ole ihan niin kuin viimeisen päälle kuin Alpeilla, mutta kaikki toimii. Myös hintataso on kohtuullinen: kuuden päivän liput maksoivat noin 250 euroa eli esimerkiksi Saalbachin tasoa, mutta viikon suksipaketti vain puolet Keski-Euroopan tasosta eli noin 130 euroa.

Ominaista on sään nopea vaihtelu. Kun Alpeilla pilvinen sää voi jatkua päiviä, niin kuin St. Antonissa viime vuonna, Baqueirassa aamun vesisade ja sumu voi kadota tunnissa. Yhtenä päivänä tavaraa tuli taivaalta kuin Esterin sieltä, joten lähdimme tervehtimään Esteriä Esterri d’Aneu-kylään. Vuorten toisella puolen sää oli aurinkoinen ja jopa keväinen. Kondolihissin rupattelutuokio paikallisten kanssa selvensi, että normaalisti maaliskuussa ei ole 10 astetta lämmintä. Mutta mikä enää on normaalisti, kiitos ilmaston lämpenemisen?

Aamun hernerokkasumu voi olla iltapäivän täydellinen auringonpaiste.

Esterri d’Aneun pieni kylä oli hiljainen.

Tonnikalapihviä Esterri d’Aneun De la Mar e la Cuinan tapaan. Superhyvää.

Ruokakokemukset vaihtelevat laidasta laitaan. Rinteissä on lähes mahdotonta löytää lounaaksi muuta kuin hot dogeja, patonkia ja ranskalaisia. Ainoastaan Baqueira 2200 metrin ravintolassa löytyi salaattia ja hedelmiä, joten rinneravintoloissa Alpit vievät voiton sata-nolla. Baqueiran alapuolella sijaitsevissa pikkukylissä sekä suuremmassa keskuksessa Vielhassa sen sijaan valinnan varaa riittää. Michelin-ravintoloihin asti, ruotsalaisnorjalainen laskuporukka meitä informoi viimeisenä päivänä aurinkoterassilounaalla. Harmitti, ettemme olleet törmänneet moiseen tietoon aiemmin. Tutuksi tulivat siis Baqueiran ravintolat, joista suosikiksi muotoutui kolmen ravintolan Ticolet. Kevyempää pubiruokaa tarjoilei olutravintola Refu. Vielhassa napostelimme tapaksia ja pinchoja Tauerna Urtaussa. Ehdoton ravintolasuositus niin miljöön, palvelun kuin ruoankin puolesta on Eth Bot Salardun kylässä. Minne ikinä menetkin, tee pöytävaraus.

Ticoletin raclette-puolen tuhti setti. Sekä ravintolan vetonaula – suloinen kultsikkavanhus.

Refun pieni toast.

Eth Botin menusta (37e, sisältäen juomat) tuli testattua muun muassa alkupalaetanat ja karitsankare.

Jäimmekin pohtimaan, että vaikka pikkukylistä matkaa rinteeseen on sen verran, että autolla olisi pakko väliä höylätä, olisi hotellin sijainti alakylissä voinut olla viihteen ja ruokatarjonnan puolesta hyvä veto. Nyt hotellimme Tuc Blanc sijaitsi tien ylityksen päässä rinteistä, mutta iltaelämä ja ravintolatarjonta oli vaisu. Hotelli valittiinkin hyvän sijainnin ja saunan perusteella, ja niiden suhteen odotukset täyttyivät.

Kaiken kaikkiaan Baqueira Beret oli virkistävää ja toimivaa vaihtelua Alpeille. Myös kukkaro piti matkasta, sillä ainoastaan lennot ja lasketteluliput maksoivat saman verran kuin Itävallan alppikohteissa, muuten kaikki oli halvempaa. Suomalaisille Baqueira varmasti pysyy yleisenä salaisuutena, mikä on hyvä meille, voidaan mennä vielä uudestaankin.

Ranskan ja Espanjan road trip

Töihin paluu ja muuttorumba ovat onnellisesti takana, joten on vihdoin hetki aikaa heittäytyä kesämuistoihin. Niitä ehti tulla koko pitkän ja pimeän talven tarpeiksi! Kun 21 kesälomapäivän aikana on reissussa 18 päivää ja ehtii nähdä 14 eri paikkaa, niin sanoisin, että loma on suoritettu.

Etelä-Ranskan ja Koillis-Espanjan roadtrip vei suurkaupunkeihin, pieniin kyliin, rannoille ja vuorille. Kuvat saavat puhua puolestaan.

Starttipaikka oli kaunis Nizza, jossa yhtenä iltana ei ehtinyt edes pintaa kunnolla raapaista.

Meidän perus road trip -sää: vesisade. Tälläkin kertaa kuski sai vetää 130 kilometrin tuntivauhdista jarrut pohjaan, kun vesisadeseinämä ilmestyi kuin tyhjästä. Onneksi hätävilkut päällä -matelua ei kestänyt kauaa, eikä meidän katto ollut alhaalla, toisin kuin eräällä toisella autokunnalla tien poskessa.

Pyrähdys Saint Tropezissa. Muhkeita jahteja, värikkäitä taloja, ökyautoja ja melko hinnakaita juomia.

Illaksi pyrittiin nopeasti Montpelliereen katsomaan futiksen MM-kisoja ja Ranskan peliä. Tunti ajeltiin ympäri kaupunkia hotellia etsien, kun GPS ei oikein toiminut. Ehdittiin todistamaan Ranskan tippumista kisoista ja vaisuja futisfaneja. Aivan mahtava, eläväinen ja nuorekas kaupunki! Hotelli Grand Hotel du Midi Place de la Comédien kulmalla oli loistava. Lähellä oli paljon kaikkea, muun muassa hauskoja kahviloita. Kaupunkilomalla olen oppinut olemaan sisällyttämättä aamiaista hotellin hintaan, sillä on paljon mukavampaa mennä ulos syömään ja seuraamaan paikallisten aamutoimia. Montpelliereen pitää ehdottomasti mennä joskus ajan kanssa uudelleen.

Matka kohti etelää ja Espanjaa jatkui Frontignanin ja Sèten kautta Port Leucaten rannalle. Mikä mieletön paikka! Aivan kuin olisi jossain Karibialla! Kirkas, välkkyvä meri ja pehmeä valkoinen hiekkaranta, loungeravintoloita eikä väkeä nimeksikään. Miksi en ole pitänyt Ranskan Rivieraa lainkaan potentiaalisena paikkana rantalomalle? Nyt pidän.

Lopulta navigaattori näytti päätepistettä, Serinyan kylää. Siellä meitä odotti 1800-luvun kivitalo, Mas Pelegri ja sen brittiläinen isäntäperhe. Loistava tukikohta Katalonian seikkailuille. Serinyasta on mainittava ihana ravintola, toinen kylän kahdesta, El Sindicat ja sen sympaattinen espanjalaisrouva, jolle kielimuuri ei ollut este latoa pöytään toinen toistaan maittavampia ruokia.

Etukäteen ajattelin, että Serinya on keskellä ei mitään. Pötyä! Lähellä on niin paljon makeita paikkoja, että niiden läpikäymiseksi loppui aika kesken. Noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä oli Banyoles, jossa kävimme lounaalla pariin otteeseen. 11 euron lounas Vora Estany -ravintolassa kattoi kolme ruokalajia ja luonnollisesti viinit. Ruokalista oli katalaaniksi, mutta siitä pystyi kohtalaisen hyvin päättelemään mistä raaka-aineista on kyse. Mitä nyt luulin tilaavani katalonialaisia spesialiteetteja, mielessäni tapakset, mutta sainkin ison lautasellisen papuja. Vora Estanylla on terassi Banyoles-järvelle, jossa muun muassa käytiin Barcelonan olympialaisten soutukisat.

Tunnin päästä Serinyasta löytyi todellinen aarre, Cadaques. Uskomaton, kuvankaunis paikka! Kristallinkirkkaista vesistä, valkoisista taloista  ja auringosta Salvador Dali ammensi inspiraatiota, ja läheltä löytyy herran talo ja museo. Karting-radan kautta ajoimme vielä hauskaan, floridahenkiseen kanavakaupunkiin Empuriabravaan, jossa lomailijat liikkuivat veneillä.

Välillä flunssaisen matkalaisen piti ottaa lepoa takapenkillä. Onneksi eväät olivat kunnossa.

Serinyan nurkan takana löytyi Besalu, joka on kuulu upeasta 1100-luvun sillastaan Fluvia-joen yli. Tuli testattua myös Michelin recommended -ravintola Pont Vell, jossa tarjoiltiin lounaaksi erittäin maittavaa ankkaa.

Näkemisen arvoisia paikkoja olivat myös Castellfollit de la Roca -kylä korkean kallioseinämän laidalla sekä oikeasti keskellä ei mitään sijaitseva Beget. Beget nukkuu Pyreneiden keskellä omaa prinsessan untaan. Edes kännykät eivät siellä pirise, koska kenttää ei ole. Begetiin vievä tie oli niin kapea, että en tiedä mitä olisi tapahtunut, jos muutaman kilometrin korkeudessa vastaan olisi tullut auto. No, ei tullut. Maisemat olivat mykistävät.

Vaikka viikon aikana ehti nähdä monta hienoa paikkaa, monta jäi näkemättä. Kotimatkalle oli kuitenkin lähdettävä. Luulen, että Mas Pelegrin muut vieraat huokaisivat helpotuksesta, kun 22 suomalaisen porukka pakkasi autot ja kaasutti pihatietä mutkan taakse.

Meillä oli ennen paluulentoa luvassa stoppi Marseillessa. Ranskan toiseksi suurin kaupunki saa värinsä maahanmuuttajista, ja kaupunkia pidetään jopa vaarallisena. Itse en ehtinyt vaaroja huomata, kun olin niin hurmaantunut kaupungista. Taas yksi paikka, johon on ehdottomasti joskus palattava!

Matkan vihoviimeinen etappi oli Cannes, noin 30 minuutin päässä Nizzan lentokentältä. Kovin syvälle kaupunkiin ei ollut aikaa sukeltaa, joten päätimme hakeutua rantaravintolaan lounaalle. Mikäs siinä sohvalla rannalla makoillessa, niin tekivät myös rikkaat ruotsalaiset ja ranskalaiset. Erona se, että ruotsalaiset olivat paikalla perheineen, ranskalaiset harmaantunut herrasmies-parikymppinen vaimo -kaksikkona. Paras mahdollinen ensivaikutelma Cannesista ei jäänyt, kiitos ruokamyrkytyksen. Ilmeisesti kaikella on hintansa…

Road tripin ja joka suuntaan spurttailun jälkeen olikin kiva pyörähtää kotona vaihtamassa vaatteet laukkuun ja lähteä löhöämään aurinkolomalle Taorminaan, Sisiliaan.

Mainion aurinkoloman Meloneras

Auringon jälkiä ihossa, hiuksissa, mielessä ja kropassa. Sitä on kuin uusi ihminen, kun paistattelee viikon auringossa, nukkuu kunnolla, syö hyvin ja välillä salsaa. Melonerasin loma oli siis onnistunut.

Meloneras oli paikkana täydellinen akkujen lataamiseen. Hyvätasoinen Club Hotel Riu Gran Canaria tarjosi lepoa, liikettä, rauhaa ja ruokaa. Ja paljon saksalaisia senioreita. Pelkäämäni all inclusive oli iloinen yllätys. Niin aamiaisella, lounaalla kuin illallisella oli riittävästi eri vaihtoehtoja. Illalliselle eri ravintoloihin sai varattua helposti paikan. Tosin kanarialainen ja grilliravintola eivät kovin toisistaan poikenneet. Aasialaisessa ravintolassa ruoka maistui aasialaiselle, mitä nyt sushiriisissä oli makeahko tvisti.

Maisemaa ylimmän kerroksen huoneesta pystyi katsomaan.

Rantabulevardin puolella hotellin nimi ei jäänyt epäselväksi.

Nälkä ei päässyt yllättämään.

Optimaalisesti emme all inclusivea hyödyntäneet, sillä välillä oli pakko päästä hotellialueen ulkopuolelle syömään. Rantabulevardin varrella oli useita ravintoloita, mistä valita. Harmittavan moni mainosti itseään suomenkielisyydellä, mutta joukkoon mahtui myös helmiä, kuten El Senador. Paikallisten tuttujen suosittelemat Samsara ja Playa Melonerasin Ciao Ciao jäivät järjestelysyistä kokeilematta. Afrikkahenkinen Samsara on niin suosittu, että sinne on tehtävä pöytävaraus hyvissä ajoin.

Ravut El Senadorin tapaan.

Boulevard El Farolla sijatisevalle Restaurant Grill Farolle pisteet maisemasta ja paellasta.

Dyynitreeni Maspalomaksessa tuli kuin tulikin flunssan jälkimainingeissa tehtyä. Kuljin mieluimmin dyynejä ylös ja alas kuin rantaa pitkin laumana tarpovan ihmismassan mukana. Tosin viimeisellä etapilla huomasin ylittäneeni oman mukavuusalueeni ja päätyneeni nudistirannalle.

Tähän dyyniekskursio olisi pitänyt päättää.

Näkymä Melonerasin suuntaan.

Aloe vera tuli hankittua Varadero-lähiostarilta, käytännössä basaarimaisesta pikkukauppojen keskuksesta. Meloneras on siitä kiva Gran Canarian lomakohde, että turistirihkaman lisäksi siellä on pieniä liikkeitä, Esprit, Mango, Guess, Boss… Ja se ihana kenkäkauppa rantabulevardilla majakan lähellä, Kuba. Taas on kokoelmissa yhdet korkkarit enemmän. Las Palmasissa uusi shoppailututtavuus oli El Corte Inglés, jossa saimme vietettyä useamman tunnin. Ja tietysti lounastimme La Marinerassa. Sen jälkeen ei enää kutsunutkaan shoppailukatu Calle Triana, vaan taksi kohti etelärannikkoa ja päiväunet.

Ehdoton Gran Canarian suosikkini, kenkäkauppa Kuba.

Edelleen minulta jäi näkemättä vuoret. Yksi meistä suhautti upeiden maisemien mutkaisille teille skootterilla, mutta auringonpalvoja jäi altaalle täydentämään rusketustaan. Skootterilla käväisimme Playa del Inglesin puolella, jossa pari tuntia riitti. Jotenkin turistit, muovituolit, kylki kyljessä olevat hotellit, turistikrääsä ja ahtaus aiheuttivat hylkimisreaktion. Ei sillä, etteikö Meloneras-Maspalomas-akselilla turisteja ja hotelleja riittäisi, mutta siellä on tilaa hengittää, ympäristö siistimpää ja hotellit laadukkaampia. Ehkä se on merkki siitä, että on löytänyt omat standardinsa matkustaa. Lepolomalla hotellilta vaatii enemmän, kun taas kaupunkilomalla hotelliksi kelpaa pari tähteä betoniviidakossa.

Melonerasin rantabulevardilla, etenkin Playa Melonerasin päässä, mahtuu olemaan keskipäivällä.

Miten?

Kolmas kerta Kanarialla, ja taas oli onnistunut matka. Sanoisinko, että Gran Canaria on lomakohteena aliarvostettu? Eh… Sanoisin, että Danny ja Frederik samalla lennolla ei tarkoita, että saari olisi pelkkää Suomi-iskelmää ja lihapullia. Jos niitä haluaa, niitä taatusti saa mutta ne voi myös sivuuttaa. Saarelta löytää laadukkaita hotelleja ja aitoa paikallista elämää. Vuoret tarjoavat haasteita urheilijoille, Atlantti merellistä tekemistä, Las Palmas on aarreaitta shoppailijoille, nähtävyyksiä ja kulttuuria kaipaaville. Sanoisin, että Kanaria on aurinkovarma ja monipuolinen vaihtoehto kohtuullisen lentomatkan päässä, jota ei kannata ennakkoluulojen vuoksi sivuuttaa.