St. Anton

Hiihtoloma St. Antonissa

Hiihtoloma oli tänäkin vuonna hiihtoloma, tarkemmin sanottuna lasketteluloma. Tällä kertaa Helsinki-München-lennon jälkeen vuokra-auton keula kääntyi kohti Itävallan St.Antonia. Perillä odotti valkoiset alppimaisemat ja kiva, siisti ja toimiva kylä. 

St. Antonin rinteet olivat sopivat minunlaiselle keskitason laskijalle. Seurueemme kokeneemmat laskijat johdattivat heti ensimmäisenä päivänä punaisiin rinteisiin, mikä vähän jännitti, mutta osoittautui tulevien päivien kannalta hyväksi vedoksi. Muuten olisin jäänyt yksinäni hinkkaamaan sinisiä rinteitä ja hauskuus olisi jäänyt laimeammaksi. Rendlin puolella siniset olivat enemmänkin punaisia, muuten värimerkinnät pitivät hyvin kutinsa. Yksi musta siirtymäreittikin tuli laskettua. Vaikka se olikin lyhyt ja nopeutti etenemistä, kyllä se edelleenkin oli musta.

Suosikkirinteeksi muodostui St.Christophin puolen punainen rinne numero 13 ja sininen 17 sekä Vallugan huipulta alas tuleva punainen 14. Muurahaisrinteeksi nimeämämme rinne 4, solassa kulkeva kapeahko siirtymä, oli pakollinen paha päivän päätteksi. Paha lähinnä siksi, että rinteen kunto oli suuresta laskijamäärästä tosi huono.

Rinne 17 tultiin ensimmäisen kerran alas täydessä valkeudessa. Silloin arvelimme, että täällä voisi olla hienot näkymät, jos jotain näkisi. Ja niinhän siellä oli.

Rinne 17 tultiin ensimmäisen kerran alas täydessä valkeudessa. Silloin arvelimme, että täällä voisi olla hienot näkymät, jos jotain näkisi. Ja niinhän siellä oli.

Muurahaisrinne numero 4.

Muurahaisrinne numero 4.

St. Antonin maisemat ei olleet ehkä ihan niin makeat kuin Saalbachissa vaikka korkeimmalla kohdalla Vallugassa (2811m) huikeat näkymät olivatkin.

Korkeimmalla kohdalla Vallugassa.

Korkeimmalla kohdalla Vallugassa.

Sää helli meitä vaihtelevasti, yhtään kokonaan aurinkoista päivää ei ollut. Toisena päivänä oli sumua ja lunta tuli niin, että laskimme keskellä valkeutta. Eteen näki noin viisi metriä. Onneksi rinteet olivat merkitty erinomaisesti. Samaa ei voi sanoa Sveitsin puolella sijaitsevasta St. Moritzista, jonne pakenimme pilviä kolmantena päivänä. Huonoista opasteista huolimatta St.Moritzin keikka oli loistava veto. Aurinko alkoi paistaa, kun pääsimme kahden tunnin ajon jälkeen Celerinan hissille. Mäessä riitti lunta, ja rinteissä oli tiistai-iltapäivänä hyvin tilaa. Vaativuutta myös riitti, punaista ja mustaa rinnettä oli St.Antonia enemmän. Sen sijaan tuuli puski vuorilta sen verran kovasti, että korkeimmat hissit olivat suljettuja emmekä päässeet huipulle noin 3000 metriin.

Maisemat St.Moritzissa hakkasivat St. Antonin mennen tullen. Kun St.Anton sijaitsee tiukasti teräväkärkisten huippujen keskellä, St.Moritzissa avautui näkymät järville ja alempana myös kaupunkiin.

Maisemat St.Moritzissa hakkasivat St. Antonin mennen tullen. Kun St.Anton sijaitsee tiukasti teräväkärkisten huippujen keskellä, St.Moritzissa avautui näkymät järville ja alempana myös kaupunkiin.

Yhden päivän laskettelukeikka Sveitsin puolella oli sopiva myös kukkarolle, sillä hinnat olivat Sveitsin tyyliin suolaiset. Hampurilaisateria 26 euroa, iltapäivän hissilippu 64 euroa.

Mutta takaisin St.Antoniin. Hiihtokeskuksessa ei tarvitse nähdä nälkää, sillä erinomaisia ravintoloita löytyy lukuisia. Rinneravintoloista mieluisin oli rinteen kahdeksan alla St. Christophissa Arlberg Thaja, jonka aurinkoterassi on yleensä suojassa tuulelta ja ruoka erinomaista. Myös Ulmer Hütten terassilla oli mukava paistatella päivää hyvällä säällä.

Arlberg Thajan terassille paistaa aurinko, silloin kun se paistaa.

Arlberg Thajan terassille paistaa aurinko, silloin kun se paistaa.

Odotuin rinnelounas, käsespätzle.

Odotuin rinnelounas, käsespätzle.

Ulmer hütten terassilla on aurinkoisina päivinä tungosta.

Ulmer hütten terassilla on aurinkoisina päivinä tungosta.

Itse kylässä hyväksi havaittiin Anthony’s italialainen ravintola, Maximillian amerikkalaistyylinen ravintola, Hotel Sonnbichlin paikalliset herkut (ja erinomainen palvelu), vaihtelua ruokavalioon tarjoava aasialainen Skiing Buddha ja hotelli Fahrnerin uskomaton fondue (ja todella asiantunteva henkilökunta). Ainoa floppi oli pääkadun varrella sijaitseva italialainen Dolce Vita, jonka reilun sadan ruokalajin menu jo kertoi ettei kaikki ruoka voi olla hyvää. Kuinka ollakaan, ruoka oli tuskin keskinkertaista ja ylihinnoiteltua, palvelu vielä huonompaa.

Hotel Fahrnerin fondue.

Hotel Fahrnerin fondue.

Hotellimme Nassereinerhof oli itävaltalaista perustasoa. Plussaa hyvästä sijainnista kylän itälaidalla lähellä Nassereinbahnia, modernista sauna- ja uima-allasosastosta ja kellaribaarin bändistä, jonka solisti teki päivätyönsä hotellin respassa.

Hotelli Nassereinerhofin kellarissa rokkaa Vagrants-bändi.

Hotelli Nassereinerhofin kellarissa rokkaa Vagrants-bändi.

Jos (ja kun), ensi vuonnakin talviloma suuntautuu aurinkoisten rantakohteiden sijaan hangille, voisi olla järkevää ostaa omat lasketteluvarusteet. Tällä kertaa kuuden päivän vuokraus premium-tason suksille kypärän kera haukkasi budjetista 260 euroa. Siihen päälle kuuden päivän hissilippu 250 euroa, joten ennen kuin pääsee rinteeseen, on pulittanut jo yli 500 euroa. Halpaa kuin saippua.

Mutta joillekin asioille, kuten uusille kokemuksille ja nähdyille paikoille, ei voi laittaa hintalappua. Jospa sitten ensi vuonna kolmas kerta sanoisi toden, ja sattuisi aurinkoista säätä koko lasketteluloman ajaksi.

Advertisements

2 comments

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s