Talviloma

Baqueira beret view

Espanjaa eri vinkkelistä – laskettelumatka Pyrenneille

Espanjaan lähdetään yleensä hakemaan aurinkoa ja lämpöä ranta- tai kaupunkilomalle eikä niinkään lumen ja pakkasen perässä. Ainakin Suomesta suunnataan laskettelulomalle puuteri ja after ski silmissä Keski-Eurooppan Alpeille. Niin hauskaa kuin Alpeilla onkin, kaipaisimme vaihtelua. Niinpä vietimme talviloman Espanjan Pyrenneillä Baqueira Beretissä.

Finnairin sivuilta buukatut lennot sinivalkoisin siivin Helsingistä Pariisiin ja siitä Air Francen kyydissä Toulouseen sujuivat jatkolennon melkoisen heittoisaa lentosäätä lukuunottamatta sutjakasti. Toulousen kenttä on sen verran kompakti, että puoli tuntia koneen laskeutumisesta meillä vuokra-auto alla. Myös parin tunnin ajomatka eteni sujuvasti sillä esimerkiksi Saksasta tuttuja ruuhkia moottoritiellä ei näkynyt.

Baqueira Beretissä on kolme laskualuetta: Baqueira, Beret ja Bonaigua. Rinteitä on 104, kilometreinä 156, joten laskettavaa riittää. Rinteet ovat pääasiassa sinisiä ja punaisia muutamalla mustalla höystettynä. Sinisen ja punaisen raja on melko häilyvä. Minulaiselleni perushiihtäjälle riitti hyvin rinteitä, joissa sai urheilla ja toisaalta myös viihdekäyttöön sopivia kruisailurinteitä. Koko poppoon suosikki oli Beretin Dossau, jossa korkeutta hissin lähtöpaikalla oli noin 2000 metriä, joten lumi pysyi hyvänä kaikilla rinteillä.

Beretin puolella Dossaun rinteillä korkeutta on yli 2000 metriä, joten lumi pysyy hyvänä aurinkoisena ja lämpimänäkin päivänä. Eikä pisimmällä sinisellä Colhet de Marinmanha-rinteellä ole ruuhkasta tietoakaan.

Beretin puolella Dossaun rinteillä korkeutta on yli 2000 metriä, joten lumi pysyy hyvänä aurinkoisena ja lämpimänäkin päivänä. Eikä pisimmällä sinisellä Colhet de Marinmanha-rinteellä ole ruuhkasta tietoakaan.

Alppeja lämpimämmällä ilmastolla on puolensa ja puolensa. Kun takkia ei tarvita ja terassilla on kuuma, se tarkoittaa rinteiden nopeaa puuroutumista. Ja loppupäivästä tuntuu kuin laskisi puolukkahillossa. Olen aina ollut sitä mieltä, että viimeinenkin rinne tullaan laskemalla alas, ja periaate piti vaikka muutamia voimasanoja se vaatikin.

Yllättävää Baqueirassa on se, että missään ei ollut ruuhkaa, ei rinteissä, hisseissä tai ravintoloissa. Hissit ja palvelut eivät ole ihan niin kuin viimeisen päälle kuin Alpeilla, mutta kaikki toimii. Myös hintataso on kohtuullinen: kuuden päivän liput maksoivat noin 250 euroa eli esimerkiksi Saalbachin tasoa, mutta viikon suksipaketti vain puolet Keski-Euroopan tasosta eli noin 130 euroa.

Ominaista on sään nopea vaihtelu. Kun Alpeilla pilvinen sää voi jatkua päiviä, niin kuin St. Antonissa viime vuonna, Baqueirassa aamun vesisade ja sumu voi kadota tunnissa. Yhtenä päivänä tavaraa tuli taivaalta kuin Esterin sieltä, joten lähdimme tervehtimään Esteriä Esterri d’Aneu-kylään. Vuorten toisella puolen sää oli aurinkoinen ja jopa keväinen. Kondolihissin rupattelutuokio paikallisten kanssa selvensi, että normaalisti maaliskuussa ei ole 10 astetta lämmintä. Mutta mikä enää on normaalisti, kiitos ilmaston lämpenemisen?

Aamun hernerokkarsumu voi olla iltapäivän täydellinen auringonpaiste.

Aamun hernerokkasumu voi olla iltapäivän täydellinen auringonpaiste.

Esterri d'Aneun pieni kylä oli hiljainen.

Esterri d’Aneun pieni kylä oli hiljainen.

Tonnikalapihviä Esterri d'Aneun De la Mar e la Cuinan tapaan. Superhyvää.

Tonnikalapihviä Esterri d’Aneun De la Mar e la Cuinan tapaan. Superhyvää.

Ruokakokemukset vaihtelevat laidasta laitaan. Rinteissä on lähes mahdotonta löytää lounaaksi muuta kuin hot dogeja, patonkia ja ranskalaisia. Ainoastaan Baqueira 2200 metrin ravintolassa löytyi salaattia ja hedelmiä, joten rinneravintoloissa Alpit vievät voiton sata-nolla. Baqueiran alapuolella sijaitsevissa pikkukylissä sekä suuremmassa keskuksessa Vielhassa sen sijaan valinnan varaa riittää. Michelin-ravintoloihin asti, ruotsalaisnorjalainen laskuporukka meitä informoi viimeisenä päivänä aurinkoterassilounaalla. Harmitti, ettemme olleet törmänneet moiseen tietoon aiemmin. Tutuksi tulivat siis Baqueiran ravintolat, joista suosikiksi muotoutui kolmen ravintolan Ticolet. Kevyempää pubiruokaa tarjoilei olutravintola Refu. Vielhassa napostelimme tapaksia ja pinchoja Tauerna Urtaussa. Ehdoton ravintolasuositus niin miljöön, palvelun kuin ruoankin puolesta on Eth Bot Salardun kylässä. Minne ikinä menetkin, tee pöytävaraus.

Ticoletin raclette-puolen tuhti setti. Sekä ravintolan vetonaula - suloinen kultsikkavanhus.

Ticoletin raclette-puolen tuhti setti. Sekä ravintolan vetonaula – suloinen kultsikkavanhus.

Refun pieni toast.

Refun pieni toast.

Eth Botin menusta (37e, sisältäen juomat) tuli testattua muun muassa alkupalaetanat ja karitsankare.

Eth Botin menusta (37e, sisältäen juomat) tuli testattua muun muassa alkupalaetanat ja karitsankare.

Jäimmekin pohtimaan, että vaikka pikkukylistä matkaa rinteeseen on sen verran, että autolla olisi pakko väliä höylätä, olisi hotellin sijainti alakylissä voinut olla viihteen ja ruokatarjonnan puolesta hyvä veto. Nyt hotellimme Tuc Blanc sijaitsi tien ylityksen päässä rinteistä, mutta iltaelämä ja ravintolatarjonta oli vaisu. Hotelli valittiinkin hyvän sijainnin ja saunan perusteella, ja niiden suhteen odotukset täyttyivät.

Kaiken kaikkiaan Baqueira Beret oli virkistävää ja toimivaa vaihtelua Alpeille. Myös kukkaro piti matkasta, sillä ainoastaan lennot ja lasketteluliput maksoivat saman verran kuin Itävallan alppikohteissa, muuten kaikki oli halvempaa. Suomalaisille Baqueira varmasti pysyy yleisenä salaisuutena, mikä on hyvä meille, voidaan mennä vielä uudestaankin.

Advertisements

Dubai tammikuussa on shoppailun juhlaa

Ensimmäistä matkaa Arabiemiraatteihin suunnitellessani en olisi osannut arvata, että palaan maahan vielä ainakin kolmannen kerran. Mutta miksipä en? Sujuva lento, varma aurinko ja lämpö. Lento on sama kuin Kanarialle, mutta ah, niin paljon vähemmän kuoppaisempi. Tällä kertaa seurana oli kaksi kaveria, joten kikatus ja shoppailu nousivat omiin sfääreihin.

Dubai on turvallinen lähteä vaikka tyttöjen reissulle, vaikka hämmennystä se voi aiheuttaa. Hotellin aamupalalla huoneen numeroa kysyneiden tarjoilijoide  silmät pyörähtivät ympäri, kun ilmoitimme kaikkien aamupalojen menevän yhden  huoneen laskuun. Puolestaan me hämmennyimme taksijonossa, kun emme tajunneet mennä naisten jonoon.

Al Fahidissa on söpöjä pieniä kauppoja.

Al Fahidissa on söpöjä pieniä kauppoja.

Kahvilan värikkäät portaa Al Fahidissa.

Kahvilan värikkäät portaa Al Fahidissa.

Tammikuu ei välttämättä aurinkolomakuukausi, sillä tuuli voi puhaltaa kovaa ja sumu voi tuoda muita mutkia matkaan. Meidät kova tuuli sai pysymään pois hotellin altaalta. Respan virkailija suositteli palaamaan aurinkolomalle marras- tai maaliskuussa.

Onneksi Dubaissa onnistuu myös kaupunkiloma. Kaupungissa kannattaa ottaa kohteeksi vaikkapa Al Fahidin perinnekorttelit ja basaarit, muut suurhulluuden kaupungin nähtävyydet ja kauneushoidot. Basaareissa kaikki länkkärit ovat shakiroita ja angelinoja, mutta myyjien toiminta ei ole niin päälle käyvää kuin esimerkiksi Istanbulin Grand basaarissa.

Al Fahidin arkkitehtuuria.

Al Fahidin arkkitehtuuria.

Tunnelma Dubain basaarissa oli ilmava eikä niin tyrkyttävä kuin esimerkiksi Istanbulissa. Tosin kaikkia naispuolisia kutsuttiin shakiroiksi tai angelinoiksi.

Tunnelma Dubain basaarissa oli ilmava eikä niin tyrkyttävä kuin esimerkiksi Istanbulissa. Tosin kaikkia naispuolisia kutsuttiin shakiroiksi tai angelinoiksi.

Kaupunkilomalle tammikuu on täydellinen myös siksi, että  se on Dubain kuuluisien shoppailufestivaalien aikaa. Silloinkaan normipalkkainen suomalainen ei eksy sheikkien vaimojen kanssa samoihin luksusliikkeisiin. Me teimme loistavia löytöjä muun muassa Banana Rebublicissa ja Cosilla, joista kannoimme hyvän määrän kashmir-, villa- ja silkkineuleita pilkkahintaan. Ensimmäisenä ei ehkä käy mielessä käydä Dubaissa shoppailemassa talvivaatteita… Taisimme joka päivä piipahdaa hotellimme läheisyydessä sijainneessa Dubai Mallissa. Kaikkien päivien aikana ehdimme koluta vain yhden siiven. Ja tietysti ihmetellä yhtä Dubain maamerkeistä, Burj Khalifaa.

Dubai Mallissa saa hyvin vietetty tunnin ja päivän jos toisenkin. Jos shoppailu ei enää huvita, voi istua alas johonkin lukuisista ravintoloista tai mennä katsomaan akvaarioon kalojen elämää.

Dubai Mallissa saa hyvin vietetty tunnin ja päivän jos toisenkin. Jos shoppailu ei enää huvita, voi istua alas johonkin lukuisista ravintoloista tai mennä katsomaan akvaarioon kalojen elämää.

Burj Khalifan ympäristössä riittää aina väkeä. Kieltämättä, onhan se upea.

Burj Khalifan ympäristössä riittää aina väkeä. Kieltämättä, onhan se upea.

Ruoka yllätti, se oli hyvää kaikkialla. Viimeksi käyskentelimme Marinan ympäristössä ja en muista ruoan olleen kovin kummoista. Nyt maistui erityisesti libanonlaiset pikkupurtavat, pihvit ja kalaruoat.

Hotellimme JW Marriot Marquis on tämänhetkinen maailman korkein hotelli. Suurta ihmismassaa ei kuitenkaan tullut vastaan missään. Korkeuden huomasi lähinnä yläbaarissa ja siinä, ettei parvekkeen ovea ollut tarkoituskaan saada auki, sen verran tuuli vihmoi 63.kerroksessa. Keskeinen sijainti oli hyvä, samoin kuin suuri huone ja palvelun taso. Ainoa miinus edellä mainitusta tuulisesta uima-altaasta.

Hieman jäi kaihertamaan, että aavikolla käynti on edelleen tekemättä. Mutta ehkä sen voisi tehdä muuallakin kuin Arabiemiraateissa. Mutta ehkä neljäs kerta vie hiekkadyyneille?

vatikaani-pietarinkirkko

Balsamia haavoille: joululoma Roomassa

Joululoma on sellainen harvinaisuus, että siitä piti ottaa kaikki irti. Eli kamat kassiin ja reissuun Roomaan. Koko syksy olikin mennyt niin kovasti töitä ja opintoja pakertaessa, että matkat jäivät vain haaveeksi.

Edellinen Rooman-matka meni plörinäksi influenssan vuoksi, mutta tällä kertaa nähtävyyksien lisäksi ehdittiin shoppailla, syödä ja nauttia elämästä ikuisessa kaupungissa. Ennen kuin flunssa jälleen iski. Osa jouluisen Rooman odotuksista täyttyi, osa ei:

Roomassa on talvella kylmä
Kyllä ja ei. Isola Tiberinan Tiberina ristorante barin terassilla kelpasi nauttia lounasta mittarin näyttäessä +23 astetta, mutta iltaisin villakangastakin alle sai pukea villapaidan lämpötilan painuessa pakkasen puolelle. Vinkkinä, että jos päädyt meidän lailla kirkkokonserttiin, pilkkihaalari on ainoa oikea asukokonaisuus. Samoin, jos suuntaat meren rannalle Napoliin, pukeudu lämpimästi, tuuli on jäätävä.
Kun kotimaassa oli katsellut mustaa joulua, auringon näkeminen oli luksusta. Viiden päivän aikana ei satanut tippaakaan.

Tiberina ristorante barin terassilla tarkeni.

Tiberina ristorante barin terassilla tarkeni.

Ja lohisalaatti ja pinaattimunakas maistuivat.

Ja lohisalaatti ja pinaattimunakas maistuivat.

Kirkkokonsertti Piazza Navonan Sant'Agnese in Agonessa oli upea kokemus. Ja kylmä.

Kirkkokonsertti Piazza Navonan Sant’Agnese in Agonessa oli upea kokemus. Ja kylmä.

Hotelleissa on tilaa
Kyllä, ja monessa hotellissa on talvisesonkitarjouksia. Meidän loistava hotelli Hotel Ponte Sisto sai Rooman näyttämään kävelemällä saavutettavissa olevalta kaupungilta. Sillan yli Trastevereen, muutama askel Campo de Fiorille, pyrähdys Piazza Navonalle ja reipasta tassuttelua 20 minuuttia Colosseumille, Forum Romanumille, Via del Corsolle ja Vatikaaniin.

Ensimmäisen päivän askeleet lounasaikaan mennessä.

Ensimmäisen päivän askeleet lounasaikaan mennessä.

Talvella ei ole turisteja
Ei. Turisteja on aina. Mutta talvella vähemmän, ja kaupungissa on enemmän tilaa hengittää. Silmiin pistävän suuri osa turisteista oli italialaisia. Ehkä he olivat liikkellä siksi, että sää on sopivampi kaupunkilomalle. Kesän helteellä paikalliset suuntaavat rannoille, kun ulkomaalaiset tulevat helteiseen kaupunkiin.

Nähtävyyksiin pääsee jonottamatta sisälle
Ei. Kuten todettua, turisteja Roomassa riittää 24/7/365. Jonottamatta pääsee sisään vain, jos on valmis lyömään euroja tiskiin. Mutta jos joka paikkaan tekee niin, matkasta voi tulla kallis. Rahan ja myös ajan käytön kannalta kannattaa siis priorisoida nähtävyydet. Me ostimme opastetun kiertokäyntipaketin, joka piti sisällään Colosseumin, Forum Romanumin, Pantheonin sekä erinäisiä piazzoja ja merkittäviä paikkoja. Hinta kahdelta oli 80 euroa, mikä oli mielestäni kohtuullinen kolmen tunnin setistä. Oppaasta maksoimme myös Napolin arkeologisessa museossa ryhmähinnan 60e. Niin turistimeiningiltä kuin opastetut vierailut tuntuvatkin, saa eri paikoista ja nähtävyyksistä niin paljon enemmän irti, kun asiaan vihkiytynyt kertoo kuin että itse lukisi opaskirjasta.

Tempio di Antonino e Faustina Forum Romanumilla.

Tempio di Antonino e Faustina Forum Romanumilla.

Käsittämättömyys nimeltä Colosseum.

Käsittämättömyys nimeltä Colosseum.

Kuinka pieni on ihminen.

Kuinka pieni on ihminen.

Julius Caesar sai surmansa Largo di Torre Argentinalla, joka kuuluu nykyisin kulkukissoille.

Julius Caesar sai surmansa Largo di Torre Argentinalla, joka kuuluu nykyisin kulkukissoille.

Vatikaanin Pietarinkirkkoon pääsee sisään ilmaiseksi, jos jaksaa jonottaa. Tällä kertaa jonotusaika oli arviolta kolme tuntia. Päätimme vain ihailla kirkkoa ulkopuolelta, ja jättää sisäpuolen, kryptan ja museot seuraavan kertaan.

Kuhinaa Vatikaanissa.

Kuhinaa Vatikaanissa.

Ravintolat sulkevat terassinsa
Ei. Lämpölamput, viltit ja liikuteltavat muoviseimämät pitävät terassit kaduilla myös kylmimpään vuodenaikaan. Piazza Navonan lähellä Via del Governo Vecchiolla terassit kukoistavat ja meno on muutenkin rentoa. Mimi e Coco tarjosi paikkaa lämpölampun alle odottaville kuplivaa lämmikettä, ja muutoinkin palvelu pelasi ja ruoka ja viini oli loistavaa. Samaa voi sanoa suloisen perinteisestä La Scala in Trastevere -ravintolasta Trasteveressä. Normaalisti piazzojen huudit kannataa ruokapaikkaa etsiessä jättää välistä, mutta Campo de Fiorin Ai Balestrari Campo de Fiori -ravintola ansaitsee suosituksen. Perinteistä italialaista hässäkkämeininkiä ja erinomaista lähiruokaa, sillä ravintola hankkii pääosan raaka-aineista Campo de Fiorilta.

Caprese-alkupala Mimi e Cocossa.

Caprese-alkupala Mimi e Cocossa.

Tunnelmaa Mimi e Cocon terassilla.

Tunnelmaa Mimi e Cocon terassilla.

Niin paljon tällä toisellakin Rooman-matkalla jäi näkemättä, että kaupunki vaatinee vielä kolmannenkin reissun. Ehkä keväällä, kun vielä ei ole niin kuuma, mutta kuitenkin suomalaisittain kesä. Tai ehkä syksyllä. Tai ehkä molempina…

 

Trasteveren jouluvalot.

Trasteveren jouluvalot.

Napoli no go

Napolissa hyvää on pitsaa, arkeologinen museo ja nopea, reilun tunnin kestävä juna Roomaan. Paljon muuta hyvää ei kaupungista ole sanottavana. Kaupunki muistuttaa rähjäisyydessään Marseillea, mutta Marseillessa sentään on kaupungilla kulkiessa jotain nähtävää.

Pizza Regine Pizzeria D'Angelissa. Kaikki muutkin tulevat Napoliin pizzan alkulähteille pizzaa syömään, joten varaudu jonottamaan.

Pizza Regine Pizzeria D’Angelissa. Kaikki muutkin tulevat Napoliin pizzan alkulähteille pizzaa syömään, joten varaudu jonottamaan.

Pompeiista löydetyn talon lattiamosaiikki Napolin arkeologisessa museossa.

Pompeiista löydetyn talon lattiamosaiikki Napolin arkeologisessa museossa.

Venus bikineissä ja ajanlaskumme alkuun jäljitetty "Blue Vase", molemmat löydetty Pompeiista.

Venus bikineissä ja ajanlaskumme alkuun jäljitetty “Blue Vase”, molemmat löydetty Pompeiista.

Jonkinlaista Yatzya pelattiin jo Pompeiissa. Huijausnoppa oikeassa reunassa.

Jonkinlaista Yatzya pelattiin jo Pompeiissa. Huijausnoppa oikeassa reunassa.

Napolin historiallinen keskusta on käytännössä muutama kujamainem kapea katu, jonka reunoilla on muutama hylätyltä näyttävä kirkko. Muuten kadut ovat pitserioihin jonottavien turistien tukkimat. Me olimme liikkeellä talven hyytävässä tuulessa mutta en voi kuvitella kesällä helteessä tilanteen olevan sen miellyttävämpi. Päinvastoin voin kuvitella kaupungin hajut elokuun pätsissä.

Normaali Napolin katunäkymä.

Normaali Napolin katunäkymä.

Piazza del Mercato kuulosti ja näytti kartalla suurelta torilta. No, sitä se ei ollut vaan betonilähiö.

Piazza del Mercato kuulosti ja näytti kartalla suurelta torilta. No, sitä se ei ollut vaan betonilähiö.

Kaupungilla kulkien ei törmää mihinkään näkemisen arvoiseen. Kävelimme 45 minuuttia piazzalta ja pääkaduilta toiselle ympäri keskustan etsiessä kahvilaa. Tämä siis miljoonakaupungissa. Lopulta päädyimme kuuman juoman perässä rautatieasemalle, jossa silmää räpäyttämättä pulitin reilun satasen lipuista seuraavaan Rooman-junaan. Viisi tuntia ghettokaupungissa riitti.

Ehkä olisi pitänyt kiivetä ylös Castel Sant’ Elmolle, ehkä Rooman loisto kasvatti Napolin rupuisuutta. Mielikuvaa syvensivät avotulen ääressä keskellä katua lämmittelevät kaupunkilaiset, vastatuulessa päin naamaa lentävät muoviroskat, feikkikaukkuja lakanan sisällä myyneet mustat miehet sekä skootterikuski, joka ajoi eteemme kaupittelemaan tuliterää iPhonea. Napoli ei varmasti ole slummi pahimmasta päästä, mutta itse en kokenut tarvetta viettää kaupungissa hetkeäkään pidempään. Napolin ympäristössä riittää niin paljon kaunista ja historiallista nähtävää, Vesuvius, Pompeii Sorrento ja Amalfin rannikko, joihin kannattaa aikansa käyttää.

St. Anton

Hiihtoloma St. Antonissa

Hiihtoloma oli tänäkin vuonna hiihtoloma, tarkemmin sanottuna lasketteluloma. Tällä kertaa Helsinki-München-lennon jälkeen vuokra-auton keula kääntyi kohti Itävallan St.Antonia. Perillä odotti valkoiset alppimaisemat ja kiva, siisti ja toimiva kylä. 

St. Antonin rinteet olivat sopivat minunlaiselle keskitason laskijalle. Seurueemme kokeneemmat laskijat johdattivat heti ensimmäisenä päivänä punaisiin rinteisiin, mikä vähän jännitti, mutta osoittautui tulevien päivien kannalta hyväksi vedoksi. Muuten olisin jäänyt yksinäni hinkkaamaan sinisiä rinteitä ja hauskuus olisi jäänyt laimeammaksi. Rendlin puolella siniset olivat enemmänkin punaisia, muuten värimerkinnät pitivät hyvin kutinsa. Yksi musta siirtymäreittikin tuli laskettua. Vaikka se olikin lyhyt ja nopeutti etenemistä, kyllä se edelleenkin oli musta.

Suosikkirinteeksi muodostui St.Christophin puolen punainen rinne numero 13 ja sininen 17 sekä Vallugan huipulta alas tuleva punainen 14. Muurahaisrinteeksi nimeämämme rinne 4, solassa kulkeva kapeahko siirtymä, oli pakollinen paha päivän päätteksi. Paha lähinnä siksi, että rinteen kunto oli suuresta laskijamäärästä tosi huono.

Rinne 17 tultiin ensimmäisen kerran alas täydessä valkeudessa. Silloin arvelimme, että täällä voisi olla hienot näkymät, jos jotain näkisi. Ja niinhän siellä oli.

Rinne 17 tultiin ensimmäisen kerran alas täydessä valkeudessa. Silloin arvelimme, että täällä voisi olla hienot näkymät, jos jotain näkisi. Ja niinhän siellä oli.

Muurahaisrinne numero 4.

Muurahaisrinne numero 4.

St. Antonin maisemat ei olleet ehkä ihan niin makeat kuin Saalbachissa vaikka korkeimmalla kohdalla Vallugassa (2811m) huikeat näkymät olivatkin.

Korkeimmalla kohdalla Vallugassa.

Korkeimmalla kohdalla Vallugassa.

Sää helli meitä vaihtelevasti, yhtään kokonaan aurinkoista päivää ei ollut. Toisena päivänä oli sumua ja lunta tuli niin, että laskimme keskellä valkeutta. Eteen näki noin viisi metriä. Onneksi rinteet olivat merkitty erinomaisesti. Samaa ei voi sanoa Sveitsin puolella sijaitsevasta St. Moritzista, jonne pakenimme pilviä kolmantena päivänä. Huonoista opasteista huolimatta St.Moritzin keikka oli loistava veto. Aurinko alkoi paistaa, kun pääsimme kahden tunnin ajon jälkeen Celerinan hissille. Mäessä riitti lunta, ja rinteissä oli tiistai-iltapäivänä hyvin tilaa. Vaativuutta myös riitti, punaista ja mustaa rinnettä oli St.Antonia enemmän. Sen sijaan tuuli puski vuorilta sen verran kovasti, että korkeimmat hissit olivat suljettuja emmekä päässeet huipulle noin 3000 metriin.

Maisemat St.Moritzissa hakkasivat St. Antonin mennen tullen. Kun St.Anton sijaitsee tiukasti teräväkärkisten huippujen keskellä, St.Moritzissa avautui näkymät järville ja alempana myös kaupunkiin.

Maisemat St.Moritzissa hakkasivat St. Antonin mennen tullen. Kun St.Anton sijaitsee tiukasti teräväkärkisten huippujen keskellä, St.Moritzissa avautui näkymät järville ja alempana myös kaupunkiin.

Yhden päivän laskettelukeikka Sveitsin puolella oli sopiva myös kukkarolle, sillä hinnat olivat Sveitsin tyyliin suolaiset. Hampurilaisateria 26 euroa, iltapäivän hissilippu 64 euroa.

Mutta takaisin St.Antoniin. Hiihtokeskuksessa ei tarvitse nähdä nälkää, sillä erinomaisia ravintoloita löytyy lukuisia. Rinneravintoloista mieluisin oli rinteen kahdeksan alla St. Christophissa Arlberg Thaja, jonka aurinkoterassi on yleensä suojassa tuulelta ja ruoka erinomaista. Myös Ulmer Hütten terassilla oli mukava paistatella päivää hyvällä säällä.

Arlberg Thajan terassille paistaa aurinko, silloin kun se paistaa.

Arlberg Thajan terassille paistaa aurinko, silloin kun se paistaa.

Odotuin rinnelounas, käsespätzle.

Odotuin rinnelounas, käsespätzle.

Ulmer hütten terassilla on aurinkoisina päivinä tungosta.

Ulmer hütten terassilla on aurinkoisina päivinä tungosta.

Itse kylässä hyväksi havaittiin Anthony’s italialainen ravintola, Maximillian amerikkalaistyylinen ravintola, Hotel Sonnbichlin paikalliset herkut (ja erinomainen palvelu), vaihtelua ruokavalioon tarjoava aasialainen Skiing Buddha ja hotelli Fahrnerin uskomaton fondue (ja todella asiantunteva henkilökunta). Ainoa floppi oli pääkadun varrella sijaitseva italialainen Dolce Vita, jonka reilun sadan ruokalajin menu jo kertoi ettei kaikki ruoka voi olla hyvää. Kuinka ollakaan, ruoka oli tuskin keskinkertaista ja ylihinnoiteltua, palvelu vielä huonompaa.

Hotel Fahrnerin fondue.

Hotel Fahrnerin fondue.

Hotellimme Nassereinerhof oli itävaltalaista perustasoa. Plussaa hyvästä sijainnista kylän itälaidalla lähellä Nassereinbahnia, modernista sauna- ja uima-allasosastosta ja kellaribaarin bändistä, jonka solisti teki päivätyönsä hotellin respassa.

Hotelli Nassereinerhofin kellarissa rokkaa Vagrants-bändi.

Hotelli Nassereinerhofin kellarissa rokkaa Vagrants-bändi.

Jos (ja kun), ensi vuonnakin talviloma suuntautuu aurinkoisten rantakohteiden sijaan hangille, voisi olla järkevää ostaa omat lasketteluvarusteet. Tällä kertaa kuuden päivän vuokraus premium-tason suksille kypärän kera haukkasi budjetista 260 euroa. Siihen päälle kuuden päivän hissilippu 250 euroa, joten ennen kuin pääsee rinteeseen, on pulittanut jo yli 500 euroa. Halpaa kuin saippua.

Mutta joillekin asioille, kuten uusille kokemuksille ja nähdyille paikoille, ei voi laittaa hintalappua. Jospa sitten ensi vuonna kolmas kerta sanoisi toden, ja sattuisi aurinkoista säätä koko lasketteluloman ajaksi.

Piazza del Popolo

Rooma tammikuussa

Kun pohti matkaa Roomaan tammikuussa, mielessä pyöri monenlaisia kysymyksiä. Onko siellä kylmä? Sataako vettä? Onko kaikki ravintolat ja muut paikat kiinni? Onko kaupunki kuitenkin täynnä turisteja? Ei. Ei. Ei. Ei.

Vaikka roomalaisen mielestä tammikuussa sää oli “freezing”, meidän suomalaisten mielestä sää oli täydellinen kaupunkilomalle. Lämpöä reissullamme tammikuun lopussa oli reilut +10 astetta ja aurinko lämmitti mukavasti. Tammikuu on siis paljon parempi ajankohta Rooman lomalle kuin kesä, jolloin kaupungissa paahtuu ja joka paikka on turisteilla täyteen ympätty. Vettä tihuutti yhtenä iltana pienen hetken, mutta ei mitenkään haitallisuuksiin asti.

Yksittäisiä ravintoloita oli talvilomien vuoksi kiinni, mutta yksittäiset ravintolat ovat kiinni myös heinä-elokuussa kesälomien vuoksi. Jotkut nähtävyydet olivat rempassa, kuten Espanjalaiset portaat ja Piazza de Popolon keskusmonumentti, mutta voihan niin olla kesälläkin. Fontana di Trevi oli täydessä  loistossaan juuri päättyneen kunnostuksen jäljiltä. Lantit vain lentelivät altaaseen, kun uskomuksen mukaan heittämällä kolikon oikealla kädellä vasemman olkapään yli onnellinen flippaaja pääsee joskus vielä uudelleen Roomaan.

Espanjalaiset portaat

Espanjalaiset portaat olivat remontissa tammikuussa.

fontana di trevi

Upea Fontana di Trevi -suihkulähde oli puolestaan juuri kunnostettu.

piazza del popolo

Piazza del Popolon pohjoinen portti, joka oli aikanaan portti Roomaan.

Pienen miehen futistreenit Piazza del Popololla.

Pienen miehen futistreenit Piazza del Popololla.

Shopppailu onnistui täysin vaivatta ainakin Piazza di Spagnan ja Via del  Corson varrella.

Centro storicon eli vanhankaupungin alueella paras kulkupeli on omat jalat. Välimatkat eivät ole niin pitkiä, etteikö niitä jaksaisi kävellä. Ja jos alkaa väsytää, voi aina istahtaa kahvilaan kupposelle kuumaa tai kylmää. Näkemistä riittää kaikkialla, joten kilometritkin taittuvat huomaamatta. Fiumicinon lentokentältä pääsee kätevästi Roma Terminin rautatieasemalle Leonardo Express -junalla 15 euron hintaan (hinta tammikuussa 2016). Kaikenmaailman taksikauppurit yrittävät tyrkyttää kentällä taksipalveluitaan ja vetoavat, että Leonardo Express on “tosi vaarallinen”. No ei ollut. Enemmän pelottaa Helsingin  lähijunassa.

Itselleni kävi vanhanaikaisesti, ja kolmesta päivästä kaksi meni hotellihuoneessa sängynpohjalla kuumeessa kärvistellen. Viimeisenä päivänä ajatuksena oli raahautua Hop on, hop off -bussiin, joka on jo aikojen alussa todettu flunssaisen matkalaisen oarhaaksi kaveriksi. Olisi edes nähnyt vilauksen kuuluisista nähtävyyksistä. Mutta influenssa painoi niin päälle, ettei asiaa ollut edes bussisightseeingille.

Colosseum taksin ikkunasta.

Edes jotain maisemia taksin ikkunasta.

Koska tämä reissu jäi nyt vähän tyngäksi, pitää ikuiseen kaupunkiin suunnata toisen kerran. Ensi talvena.

Dubai_Marina

Äkkilähtö Dubaihin viikonlopuksi

Silloin tällöin pitää reagoida nopeasti. Kuten eräänä keskiviikkoiltana, kun ulkona oli sysipimeää ja vettä satoi vaakatasossa, ja huomasin, että torstain Dubain koneessa oli tilaa. Torstaiaamuna töihin lähti mukaan passi ja käsimatkatavarat.

Finnairin lennot ajoittuivat sopivasti yöaikaan, joten kohteessa ehti loikoilemaan auringon alla kaksi kokonaista päivää. Toki olisi ollut eduksi osata nukkua yölennolla. Taito, jota en yksinkertaisesti hallitse. Mutta mikäs sen parempi päikkäripaikka kuin pehmeä aurinkopeti uima-altaan reunalla auringon lämmittäessä kaamosoireissa riutunutta kroppa.

Lähtö arabimaahan oli helppo, kun alla oli vuodentakainen matka Abu Dhabiin. Ei tarvinnut enää pohtia kaapuvaatetusta, ja voi lähinnä vain vitsailla alkoholin käytöstä ja pussailuista julkisilla paikoilla. Siis kumpaakaan ei saa tehdä eikä turistin tarvitse kaapuihin pukeutua. Dubain ja Abu Dhabin ero on selkeä: Dubai on selkeästi rennompi ja maallistuneempi (jos niin voi tässä maassa sanoa) kuin Abu Dhabi. Abu Dhabissa kaapumiehiä ja -naisia on liikkeellä huomattavasti enemmän, ja sheikin kuvia on kaikkialla. Dubaissa taas turistien minihameet heiluvat ja katukuvassa on paljon enemmän länsimaista tunnelmaa. Asiaa selvittänee pitkälti se, että Dubain väkiluvusta 80% on ulkomailta tulleita, eurooppalaisia, amerikkalaisia, pakistanilaisia, intialaisia ja niin edelleen. Prameus ja öljyvarat ovat molemmissa kaupungeissa läsnä kaikkialla.

Meidän toimintatavaksi näyttää muodostuneen, että minä varaan lennot ja Matkakumppani hotellin. Tällä kertaa päädyimme noin 30 kilometrin päähän lentokentältä ja keskustasta Dubai Marinaan, The Address Dubai Marina -hotelliin,joka varauksen jälkeen paljastui Trip Advisorissa Dubain neljänneksi suosituimmaksi hotelliksi. Ja täysin ansaitusti! Saavuimme hotellille klo 5.45, ja huoneemme oli juuri saatu valmiiksi. Sisäänkirjautumisen yhteydessä meille tuotiin pyyhkeet,virkistävät shotit ja pienet lahjat. Ihanaa pientä hemmottelua valvotun yön jälkeen.
Sama mahtava palvelu jatkui kaikkialla. Uima-altaalla tuotiin aika-ajoin jäisiä viinirypäleitä virkistämään auringonottajia. Netti toimi täydellisesti kaikkialla hotellin alueella. Kovana vedenkittaajana arvostan myös arabiemiraattilaishotellien tapaa tuoda jokaisella huoneensiivouskäynnillä maksuttomia vesipulloja huoneeseen.

Näkymä The Addressin uima-altaalta.

Näkymä The Addressin uima-altaalta.

Suuri on Arabiemiraateissa kaunista. Kuten piparkakkutalo.

Suuri on Arabiemiraateissa kaunista. Kuten piparkakkutalo.

The Addressista oli suora sisäänkäynti Marina Mall -ostoskeskukseen, jossa oli laajasti liikkeitä Mangosta Tommy Hilfigeriin paikallisilla ketjuilla höystettynä. The Address oli todellakin nimensä veroinen.

Marinan sisävesiosaaa reunustaa Dubain ainoa kävelykatu the Walk, jota aamulla kiersivät lenkkeilijät ja illalla illallispaikkaa etsivät turistit ja paikalliset. Ravintoloita löytyi niin kävelykadun varrelta kuin rannastakin, ja tarjolla oli kaikkea italialaisesta, kreikkalaisesta ja libanonilaisesta arabialaiseen, sushi- ja pihvipaikkoihin. Valikoiman laajuus kuvastaa Dubaita täydellisesti. Mitä tässä kaupungissa ei ole, sitä ei tarvita. Kaikki on niin suurta ja suurellista kuin voi vaan olla.

The walk by night.

The walk by night.

Dubai Marinan rantabulevardi on täynnä ravintoloita, hotelleja, valoja ja ihmisiä.

Dubai Marinan rantabulevardi on täynnä ravintoloita, hotelleja, valoja ja ihmisiä.

Kun Matkakumppanikin on päässyt sisään allaselämän ihanuuteen, vitsailimme, että tällaisesta viikonloppureissusta voisi tulla tapa. Matka on yhtä lyhyt kuin Kanarialle, mutta aurinkoa on varmemmin, ja lentosää tasaisempi. Irakin vuoristo ei yllä Biskajanlahden takuuvarman ryöpytyksen tasolle. Nähtäväksi jää, jääkö vitsi vitsin asteelle.

Saalbach-Hinterglemm_slopes

Hiihtoloma Saahlbachissa – lunta, vaihtelevaa säätä ja tutisevia jalkoja

Elämäni ensimmäinen alppimatka on tehty, ja Saalbach-Hinterglemm osoittautui hyväksi paikaksi Alppien ensikertalaiselle. Hotellimme Zur Dorfschmiede sijaitsi loistavasti Hinterglemmin läpi vievän kadun, Dorfstrassen, varrella, ja hotellista pääsi näppärästi hisseille kahteen eri suuntaan.

Hotellimme Zur Dorfschmiede ja sen suosittu after ski -baari, aamupäivällä vielä tyhjillään.

Hotellimme Zur Dorfschmiede ja sen suosittu after ski -baari, aamupäivällä vielä tyhjillään.

dorfstrasse

Hinterglemmin läpi kulkeva Dorfstrasse länteen päin.

Laskupäiviä viikon aikana kertyi neljä, vaikka meillä oli 5/7 -päivää liput. Yhtenä päivänä nousimme kabiinilla vain syömään lounasta rinteeseen, sillä lunta tuli niin, ettei eteen nähnyt. 5/7 -päivän lippu maksoi 221€. Siihen päälle suksi-, mono- ja kypärävuokra 200€. Mieleen jäi kummittelemaan, että olisiko järkevää ostaa omat kamat, jos laskettelureissuista tulee tapa. Toisaalta vuokravälineet ovat ainakin taatusti hyvässä kunnossa eikä kamoja tarvitse roudata mukana.

Sää oli siis varsin vaihteleva, niin auringon kuin sateen suhteen. Meidän lomaviikon aikana ehti niin sataa silkkaa vettä ja sakeaa lunta kuin porottaa aurinko kirkkaalta taivaalta. Luonnollisesti parhaat kelit alkoivat, kun oli aika lähteä kotiin.

Vaikka koivet olivatkin neljän laskupäivän jälkeen muusia, olisin mielelläni laskenut vielä yhden päivän. Kun edellisestä laskettelureissusta oli ehtinyt kulua pari vuotta, tuntuivat siniset rinteet ensimmäisenä ja toisenakin laskupäivänä ajoittain jopa pelottavilta. Kun kilometrejä karttui, jännitys hälveni, ja pystyi alkaa keskittyä tekniikkaan.

Saalbachin puolen rinteet olivat mukavampia ensimmäisille päiville. Rinteet olivat nautinnollisen pitkiä, leveitä ja loivia eikä mutkan takana odottanut enemmänkin punainen kuin sininen osuus, kuten Hinterglemmin puolella pari kertaa kävi. Tosin profiililtaan helpommat rinteet keräsivät myös hiihtokoululaisia, joihin oli hyvä jättää hieman enemmän hajurakoa. Siniset rinteet menivät myös nopeammin huonoon kuntoon, kun laskijoita oli enemmän. Opiksi tuli myös se, että ei välttämättä kannata jättää sitä niin ihanaa, pitkää rinnettä päivän viimeiseksi laskuksi jo siitä syystä, että rinne on irtolumen peittämää kumpareikkoa, mutta myös siksi, että reisissä ei välttämättä ole enää riittävästi ruista. Kaikista mutkamäistä selvittiin kuitenkin sukset jalassa alas ja raajoja rikkomatta.

Saalbach_Shattberg_ost_slopes

Yhtenä päivänä sää oli mieletön! Shattberg Ostin rinteet 4a ja 2 muodostuivat suosikeikseni. Limbergin tuolihissiltä pääsi laskettelukeskuksen pisimmälle siniselle rinteelle 2b:lle.

Saalbach_Shattberg_ost_slopes_skilift

Alppimatkalle kannattaa ehdottomasti varata hotelli, jossa on sauna. Vaikka rinteessä kyykkiessä tulee hiki, after skissä hiki muuttuu aina viluksi (ellei tanssi tosi lujaa). Sauna on luksusta myös kipeille lihaksille. Zur Dorfschmieden saunaosastolla ei ollut tungosta, vaan saimme saunat ja uima-altaan lähes joka päivä privaattikäyttöön.

Kanssalaskijoilla oli hyvä meininki kaikkialla kansallisuuteen katsomatta. Hulluttelu oli täysin sallittua, jopa asiaankuuluvaa. Olipa se sitten itse kenenkin luonteen mukaisesti sarvet kypärässä, Itävallan liput kynsissä tai karhupuku päällä. Paikalliset ovat nähneet kaiken.

itävalta_kynnet

Hillittyä irroittelua, Itävalta-kynnet.

Jos lomaviikolle sattuu sadepäivä tai muuten vain jalat tarvitsevat huilia, kannattaa suunnata reilun tunnin ajomatkan päähän Salzburgiin, joka tunnetaan muun muassa Mozartin kotikaupunkina. Päivä kaupungissa kuluu kuin siivillä vanhassakaupungissa hengaillessa. Kannattaa ehdottomasti mennä funikulaarilla ylös Salzburgin linnaan, ja tutustua linnan historiaan kiertokävelyllä. Vanhassakaupungissa on myös pakollisia nähtävyyksiä, kuten upea tuomiokirkko ja Mozartin kotitalo sekä paljon kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Huikopalaa (ja kolpakoittani olutta) kannattaa lähteä nauttimaan vanhankaupungin ulkopuolelle Müllniin, vanhaan luostarissa toimivaan ravintola Augustiner Braustueberliin. Olut oli siitä nauttivien mukaan erinomaista ja ruokaa sai lastata tarjottimelle eri kojuista omien mieltymysten mukaan.

Augustiner Braustueberlista takaisin tullessa kannattaa ottaa suunnaksi Modernin taiteen museo, jonne vie kaupungin yläpuolella kulkeva, hiean epäilyttävän oloinen kävelypolku. Polku ei opasteilla koreile, mutta sen varrelta avautuu kuvaukselliset näkymät kaupungin yli.

Salzburgin_linna

Salzburgin linnaa ei koskaan menetetty taistelussa. Se antautui kerran ilman taistelua, Napoleonille.

Salzburg

Taloja Salzburgin vanhassakaupungissa.

Augustiner Braustueberl_hall

Lounasta Augustiner Braustueberl -ravintolassa.

Augustiner_Braustueberl_Salzburg

Mozartin_koti

Mozartin kotitalolla kävi kuhina.

Salzburg_kävelytie

Hieman epäilyttävältä kävelytieltä mäenrinteestä avautui upeat näkymät Salzburgin yli.

Ruoka oli tietysti olennainen osa lomaa. Perinteiset ruoat, kuten schnitzelit, wurstit, fonduet ja käse spätzle, paikallinen macaroni&cheese, olivat parasta antia. Toki kaikenlaisia aterioita take away -pitsasta kiinalaiseen oli saatavilla pienestäkin kylästä.

fondue

Fondue maistui Saalbachin puolella Viva-ravintolassa, niin juusto- kuin lihaversiona. Jos pudotti ruokaa juustoon, seurasi perinteen mukainen rangaistus: naisilla suudelma vieruskaverille (onneksi sattui oma reissumies viereen), ja miehillä kierros juomaa kaikille.

Kevyt uuniperuna lounaaksi.

Kevyt uuniperuna lounaaksi.

käse spätzle

Juustomakaronilaatikko, käse spätzle, höystettynä kuivatulla sipulilla ja harvinaisen suurella salaatilla.

Paluumatkalla kohti Münchenin lentokenttää aikaa oli sen verran reippaasti, että hakeuduimme pois moottoritieltä lounaspaikkaa etsien. Bongasimme aivan Muüchenin lentokentän kupeesta sympaattisen pienen Erdingin kaupungin. Oluestaan kuulusta kaupungista löysimme tunnelmallisen vanhan hotellin ja ravintolan Erdinger Weissbräun. Hotellin ravintolan edessä ruokapaikkaa aprikoidessamme paikallinen mies huikkasi, että täällä on paras kokki, ja kaupungin paras ruoka. Eikä mies narrannut! Erinomainen pit stop, jos kaipaa ennen lentoa muuta kuin lentokenttäruokaa.

Erdingin kylä oli loistava välipysäkki matkalla Münchenin lentokentälle.

Erdingin kylä oli loistava välipysäkki matkalla Münchenin lentokentälle.

erding_ravintola erding_tori

Kokonaisuudessaan alppimatkasta jäi hyvin positiivinen maku, vaikka ilmojen herra ei ollutkaan puolellamme. Olisi kiva jossain vaiheessa nähdä eroavatko esimerkiksi Italian tai Sveitsin alpit Itävallan alpeista, ja miten Espanjan vuoristo eroaa Keski-Euroopan kollegastaan. Eli jossain vaiheessa nähdään taas, mahtavat vuoret!

Alppimatkan alkeet

Loppuvuoden matkojen ja yleisen härdellin myötä ajatus talvilomasta pääsi livahtamaan taka-alalle. Mielessä oli pitempään jo kytenyt aurinkoloman sijaan hiihtoloma Alpeilla, ensimmäinen sellainen. Tikkuakaan ei toki oltu ristiin laitettu. Tammikuun alkupuolella havahduimme, että jotain pitäisi alkaa tehdä.

Vähän isompi matkaseurue oli nopeasti kasattu. Lentotilanne näytti hyvältä: Helsinki-München-lentoja oli tarjolla yllin kyllin ja parin sadan euron pintaan. Kohteeksi valikoitui Itävalta ja Saalbach, vaikka Italiakin kävi harkintalistalla. Hotelleja Saalbach-Hinterglemmin alueella näytti olevan kivasti. Enää lomien varmistus pomoilta, check.

Tiedossa oli, ettei lentojen, hotellien, autonvuokrien, suksivuokrien ja laskettulippujen jälkeen matka ole mikään supersaver-reissu. Varausvaiheessa karmea totuus paljastui. Hinnat olivat pompanneet yhdessä yössä yli 50 prosenttia! Halpoja lentoja ei enää ollut, kaikki kriteerit täyttävät hotellit olivat loppuunmyytyjä! Lumitilannekin oli jäänyt kokemattoman alppimatkaajan intoilun vuoksi huomioimatta: laaksossa lunta vain 25 senttiä, ylhällä 50 senttiä!

Rule number one alppimatkaa varatessa, ole ajoissa liikkeellä!

Ei muuta kuin läppärit, älypuhelimet ja tabletit kuumiksi. Mitkä laskettupaikat ovat parin tunnin päästä Münchenistä? Vaihdetaanko kohdetta? Paljonko Söldenissä on lunta, entä Flachaussa, mites Obergurgl? Mistä löytyy hinta-laatu-suhteeltaan paras hotelli, joka täyttäisi koko porukan kriteerit?  Mihin varaussivustoon kenelläkin oli alennuskuponki? Onko kukaan muistanut vertailla vuokra-autoja?

Kohdevertailuexcelin venyttyä pitkän skrollailun vaativaksi raamatuksi ja Whatsapp-viestien sinkoiltua tarpeeksi pitkään oli parempi istua joukolla alas, ja  vain päättää. Kohde Saalbach, hotelli Zur Dorfschmiede ja autoksi tilava farmari. Aamen!

Seuraavaksi voikin alkaa katsastamaan vaatekaappia laskukamojen osalta. Itseltä löytyy asiaankuuluvaa varustusta tasan laskettelulasit ja jokaisen alppituristin karvahattu. Onneksi urheilukaupoissa on vielä alennusmyynnit vielä käynnissä. Taitaa alppimatkan hinta vielä pompsahtaa…

kamat alppimatkalle

Kamat kasassa, kohta mennään!

Matkamessut takana, pää täynnä haaveita

Matkamessut – joka tammikuinen viikonloppu, joka heittää bensaa lomaunelmoinnin liekkeihin.

Tänä vuonna tilanne oli erilainen, sillä vielä tässä vaiheessa vuotta kaikki kesälomasuunnitelmat ovat auki. Menin siis messuille avoimin mielin hakemaan inspiraatiota. Mukaan tarttui paljon suunnitelmia, haaveita ja unelmia, tässä niistä muutamia.

Japani

Japani on jostain syystä valloittanut ajatukseni. Japani-innostukselleni ei ole mitään järkevää selitystä, muuta kuin se, että olen päättänyt, että Japaniin on päästävä. Kampaajan tuolissa lukemani juttu entisestä mainostyöläisestä, nykyisestä Japaniin hurahtaneesta kirjailijasta Mia Kankimäestä ja hänen kirjasta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin vain vankisti päätöstä. Japani on nähtävä ensitilassa. Joten matkamessuilta mukaan tarttui jos jonkilaista esitettä ja liparetta. Toki sormet ja varpaat ovat ristissä, jotta Japan Airlinesin tiskillä täyttämäni arvontalipuke toisi tulosta. Silloin ei tarvitsisi pähkäillä olisiko kohde Tokio, Nagoya vai Osaka.

Unkari – Budabest

Matka Budabestiin on varattu pääsiäiseksi. Olen jo saanut kaupunkilomalle paljon vinkkejä juuri kaupungissa käyneiltä kollegoilta, mutta matkamessut toivat lisää ideoita – niin paljon, että pidennetty viikonloppu tuntuu jo etukäteen liian lyhyeltä! Selvää ainakin on, että Budabestissä mennään lekottelemaan Széchenyi Spahan, noustaan Budan kukkoloille ja ihmetellään Andrássy útin puistokadun arkkitehtuuria.

Kreikka – Milos

Never ending love! Jos pitäisi valita yksi maa maailmasta, mihin matkustaa loppuikänsä, se olisi ehdottomasti Kreikka. Rannat, meri, aurinko, tunnelma, ruoka, aitous, sopivat välimatkat, historia. Miksi Kreikkaa ei rakastaisi? Matkamessut tarjosivat kiinnostavan kohteen nimeltä Milos. Milos on Kykladien saariryhmän läntisin saari, jonne pääsee lentämällä Ateenasta tai laivalla  esimerkiksi Santorinilta tai Ateenasta. Milokselle turistit eivät ole vielä sankoin joukoin ehtineet, rantoja löytyy yli 70 ja maisemat ovat kuulema epätodelliset, kuin Marsista. Miloksen voisi täydellisesti yhdistää kauan suunnitelmissa olleeseen Kreikan saarihyppelyyn.

kreikkalaista_ruokaa_matkamessut

Messuilla Kreikan ikävää helpotti Filoksen kreikkalainen taverna herkkuineen.

Argentiina

Kaukomatka Etelä-Amerikkaan on myös tekemättä. Argentiinan ständillä huomion kiinnitti opas, jonka alakulmassa lukee Ruta 40, 5 000 kilometriä pitkä tie maan halki. Olisihan siinä istumista, mutta eihän sitä tarvitsisi nasta laudassa huristaa vaan ajan kanssa. Tai ottaa vain tietty pätkä tiestä matkaohjelmaan. Niin, että pystyisi näkemään ja kokemaan mahtavia paikkoja lumihuippuisista vuorista surffiaaltoihin ja viiniviljelmiin.

Ranska

Yksi potentiaalinen kesäloman viettopaikka on ehdottomasti Ranskan Riviera. Viime kesän roadtripillä Port Leucate ja lähistön rannat ja pienet kaupungit tekivät vaikutuksen. Port Leucatessa olo oli kuin Floridassa, mutta ihmispaljoutta ei missään. Jos vuokraisi talon noilta huudeilta pariksi viikoksi, voisi hyvin ajella lähiseudun isommissa kaupungeissa ja Espanjan puolella, jos siltä tuntuisi.

 

Matkamessut olivat jälleen täynnä kiinnostavia kohteita. Miten niihin kaikkiin ehtii? Voisin aivan helposti alkaa täysipäiväiseksi matkailijaksi. Jos voittaisin lotosta, ostaisin pienen asunnon Suomen sukuloinnin ja asioiden hoidon tukikohdaksi Helsingin keskustasta (vai Pakkalasta, lähempänä lentokenttää?) ja muina aikoina osoite: maailma.