Loreto Aprutino ja kukkulan päällä sijaitseva castello Chiola.

Italian roadtrip: Loreto Aprutino

Pesaron visiitin jälkeen Abruzzon maakunnassa lähellä itärannikon satamakaupunki Pescaraa sijaitseva Loreto Aprutino valikoitui kohteeksemme googlettamalla. Haussa oli linnahotelli, joita Italiassa on kiitettävän paljon. Castello Chiola -hotelli oli juuri sitä, mitä etsimme: pienen kukkulakylän helmi. Hotellilta avautui mahtavat maisemat maaseudulle, joita ylimmän kerroksen huoneesta ihaillessa saattoi kuvitella itsensä oikeaksi prinsessaksi muutamia satoja vuosia sitten. Eikä hotellin hinta (yksi yö elokuun lomakauden aikaan n.120 €) juuri poikennut muista reissun neljän tähden hotelleista. Hotelli on suosittu hääpaikka, joten hyvällä tuurilla pääsee kurkkimaan italialaisten häiden menoa.

loreto_aprutino_castello_chiola

Huikea linnahotelli Castello Chiola.

Huikea linnahotelli Castello Chiola.

Loreto Aprutinon kylässä itsessään ei ollut paljon nähtävää. Niin vanhankaupungin kuin kyläkeskustan kadut olivat nopeasti kierretty. Tunnelmaa pienestä paikasta löytyi senkin edestä pienen katuravintolan herkullisista (ja halvoista) pitsoista yöllisen ukkosmyrskyn salamojen tanssiin. Jos akkujen latailu uima-altaalla on liian hidastempoista lomaohjelmaa, Loreto Aprutinosta pääsee kätevästi Pescaraan ja lähikyliin, kuten Penneen (jolla ei ole mitään tekemistä pennepastan kanssa). Kylän pääelinkeinoihin, oliiviöljyyn ja viineihin, kannattaa ehdottomasti tutustua lähemmin.

 

Loreto Aprutinon kirkko by night.

Loreto Aprutinon kirkko by night.

Maisemia Pennessä.

Maisemia Pennessä.

Pennen kujia.

Pennen kujia.

Advertisements

One comment

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s