Auringonlasku Kosilla.

Kesäloma osa 1, Kos : pyöräilyä, aurinkoa ja Syyrian pakolaisia

Suomessa on kylmä, treenit on peruttu rankkasateen vuoksi ja äkkilähdöt myyty loppuun. Mikäs näitä uutisia lukiessa – uima-altaalla auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Ei harmittanut tammikuussa varattu matka Kosille, ei ehtinyt tulla koti-Suomea ikävä.

Kos on aika tavalla perinteinen kreikkalainen lomakohde, joka muistuttaa Rodosta, pienemmässä mittakaavassa. Mikä ei liene ihme, naapureita kun ovat. Jotkin ominaispiirteet kuitenkin erottavat Kosin muista Kreikan lomakohteista.

Erimerkisi pyöräily. Et ole käynyt Kosilla, ellet ole vuokrannut pyörää. Kaikki pyöräilevät ja kaupungissa on merkitty pyörätiet erikseen. Ainoa tie, jolla pyöräilyä ei varsinaisesti suositella on lentokentälle vievä saarta halkova päätie. Muualla autoilijat antavat pyöräilijöille tilaa. Esimerkiksi maantie Tigakiin on suurimmilta osin hyvässä kunnossa, ja pyöräillessä voi nautiskella maalaismaisemista lehmineen ja viljelmineen. 12 kilometrin matka taittuu kuin huomaamatta eikä pyöräretkeen tarvita kummempaa kuntoa. Sekin on hyvä, että palatessa Kosin kaupunkiin on lähes aina myötätuuli, jos vaikka auringossa loikoilu olisi sattunut viemään voimat. Hinta citypyörälle oli 4€/päivä Harmilou-kadulla sijaitsevassa Moto Service -vuokraamossa, joten lihasvoimalla liikkuvan kaksipyöräisen vuokraaminen ei tee isoa lovea budjettiin. Pyöriä löytyy lähes joka mallia mummopyörästä maantiekiituriin ja hollantilaistyyliseen lasten/tavarankuljetusvaunuun etupyörän edessä. Toki vuokraamosta löytyy myös skoottereita, mönkijöitä ja muita moottorikulkupelejä.

Tigakiin vievällä maantiellä mahtuu polkemaan. Maasto on mukavan tasaista.

Tigakiin vievällä maantiellä mahtuu polkemaan. Maasto on mukavan tasaista.

Pyörätie Kosin kaupungista Tigakiin

Pyöräretkellä Kosin kaupungista Tigakiin vastaa tulee muita pyöräilijiötä, hotelleja ja tietysti lehmiä.

Tigakissa kannattaa pistäytyä, siellä on rantaa mistä valita. Tigakin ja Marmarin alueella rantaviiva on 10 kilometrin mittainen. Jos haluaa olla omassa rauhassa omalla pyyhkeellä, vapaata rantaa löytyy. Jos taas kaipaa palveluja, on monella tavernalla oma ranta-alueensa, joilta voi vuokrata aurinkopetejä. Kahden rantatuolin ja yhden varjojen hinta oli 5€. Jos haussa on rauhallisempi ranta, kannatta etupyörä suunnata Psalidiin päin eli idän suuntaan Kosin kaupungista. Psalidiin vievän pyörätien tuntumassa on myös pieniä, kivoja rantaklubeja. Rantaklubeja löytyy myös Lambin rannalta. Kosilla rannat ovat pääasiassa hiekan ja kiven sekoitusta. Meressä uidessa kannattaa vetää jalkaan uimatossut, sillä merisiilejä on paljon.

Tigakin ranta

Tigakin rannan pohjoispäässä on rauhallista.

Lepotauko Tigakin rannalla

Tigakin rannalla kannattaa pitää kunnollinen lepotauko ja maistaa vaikkapa kreikkalaista appelsiinilimonaadia. John Humphrysin Blue skies and black olives on hauska kertomus brittimiehen talonrakennuspuuhista Kreikassa. Suosittelen.

Psalidin suuntaan

Psalidin suuntaan vievän tien varrella on kivoja pieniä rantaklubeja, joissa on rantatuolien lisäksi siistit ruokailutilat.

Ravintoloita Kosin kaipungista löytyy joka lähtöön: saarella vallassa olleilta italialaisilta ja turkkilaisilta jääneitä vaikutteita, intialaista, kiinalaista, McDonald’s… Mutta kovin montaa kertaa en ole kokenut Kreikassa tarpeelliseksi mennä muuhun kuin kreikkalaiseen tavernaan syömään taivaallista kreikkalaista ruokaa. Tavernoja löytyy ympäri kaupunkia, aidoimmat Bouboulinas-kadulla, jonka varrella mammat hääräävät keittiössä. Siellä tuli testattua ja hyväksi todettua Mummy’s kitchen sekä mezepaikka Thalia. Rantakadun varrella olevista tutuksi tulivat Olympia ja Koako, keskustassa baarikadun liepeillä ihanan tunnelmallinen ravintola Select. Useissa paikoissa ravintolat kasvattavat itse yrttinsä, ja ah sitä tuoreiten yrttien tuoksua, kun tarjoilija napsaisi annosten höysteet viereisestä puskasta.

Ravintola Select

Kazouli-aukion vierestä upeasta portista sisään astuessa päätyy baarikadun alkuun, jossa ainakin vielä alkuillasta perheille sopiva Select-ravintola tarjoilee mm. Kleftikoa voitaikinaan käärittynä. Nam! Samalla voi ihastella vieressä sijaitsevia antiikin ajan raunioita.

20150604_174842

20150604_181134

Kreikkalaista salaattia ja tsatzikia

Ei päivää ilman kreikkalaista salaattia ja tzatzikia. Tämä setti Olympiassa.

Turkkilaisten ja italialaisten jäljet näkyvät myös Kosin kaupungin arkkitehtuurissa. Hippokrateen plataaniin ja Elefteria-aukion kupeessa taivaalle kurkottaa pari minareettia, ja muun muassa poliisiasema on italialaista arkkitehtuuria. Poliisiaseman tunnista myös siitä, että sen edessä parveilee Syyrian pakolaisia. He ovat ovat lähteneet yhteenottojen jaloista kotoaan, saapuneet yöllä kumiveneellä rantaan, viiltäneet veneen rikki ja työntäneet takaisin mereen, ettei kukaan voi kertoa, miten he ovat tulleet. He käyvät poliisiasemalla tekemässä paperihommat, jonka jälkeen jatkavat matkaansa lautalla mantereelle ja eteenpäin. Syyrialaisista ei ollut oman kokemukseni mukaan haittaa kenellekään. Köyhiä he eivät suinkaan olleet viimeistä huutoa olevista älypuhelimista ja vaarallisen merimatkan yli 10 000 euron hinnasta päätellen. Monenlaisia ajatuksia ja tunteita he kuitenkin herättivät maailman menosta.

Elefteria-aukio

Elefteria-aukion kupeessa minareetti muistuttaa turkkilaisesta historiasta. Minareetit ovat kuitenkin hiljennetty, rukouskutsuja niistä ei kuule.

Kos katunäkymää

Italialaista tatsia Vasileos Georgiou -kadun varrella.

Kosin kaupunki

Perinteistä sinivalkoista kreikkalaista arkkitehtuuria on Kosin kaupungissa näiden portaiden verran. Vieressä paikallisten suosima baari Sitar.

Kos Hippokrateen plataani

Hippokrateen plataani on huimankokoinen puu, jonka oksia on jouduttu tukemaan metallikehikoin.

 

Kosin kaupungin ostosmahdollisuudet kalpenevat vaikkapa Hanian ja Rodoksen rinnalla. Kansainvälisiä ketjuja löytyy Body Shop ja Benetton, muuten Elefteria-aukion kupeessa ostosalueeksi nimetyltä muutaman kadunpätkältä löytyy kreikkalaisia pikkukauppoja, joiden paljastavat asut eivät ainakaan meikäläiseen pohjoismaisen minimalistiseen ja funktionaaliseen makuun uppoa. Yllättävän pienen vanhankaupungin alueelta löytyy paljon matkamuistomyymälöitä, mutta siinä shoppailutarjonta on. Turkin puolella Bodrumissa puolestaan saa rahansa tuhlattua. Bodrumiin pääsee satamasta lähtevillä lautoilla ja esimerkiksi Aurinkomatkojen retkellä,ja matka kestää tunnin verran.

Kosin ostokset

Kosilla voi shoppailla perinteisiä kreikkalaisia tuliaisia: nahkasandaaleja ja -laukkuja, mausteita ja hunajaa.

Kosin kauppahalli

Elefteria-aukion kauppahallista löytyy muun muassa kattava valikoimia mausteita.

Kesäkuun alku osoittautui oikein hyväksi ajankohdaksi lomailla Kosilla: luonto oli vielä vehreää ja vaikka sää oli jo helteinen, ilma oli raikas eikä lentokoneesta ulos astuessa törmännyt kosteaan, tunkkaiseen seinään. Viikon loma ei riittänyt, että olisi ehtinyt käydä kaikissa haluamissaan paikoissa, sillä ensisijainen tarve oli auringonotolle ja pyöräilylle. Näkemättä jäivät ainakin Zian kylä vuorilla, Asklepionin rauniot, Thermesin kuumat lähteet sekä saaren eteläosan Paradise Beach. Ajatus seuraavasta matkasta jäi kytemään: jos ottaisi Finnairin reittilennot Kosille, hengailisi saarella hetken, ja vuokraisi joltain lyhyen laivamatkan päässä olevalta lähisaarelta majapaikan toiseksi hetkeksi. Ei hullumpi idea, sanoisin.

Advertisements

One comment

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s