Ihmeellinen Istanbul

Ihmeellinen. Sanan kaikissa merkityksissä. Olen tovin pureskellut Istanbulin matkaa, enkä oikein vieläkään ole varma miten kokemukseen suhtautua.

Kaupunki, lähinnä vanhakaupunki, oli yllättävän vehreä ja kaunis, hotellimme Levni Hotel & Spa oli kaikin puolin oikein hyvä ja matkaseura mitä parhainta. Muusta fiilikset vaihtelevat.

Levni-hotellia voi suositella muun muassa loistavan sijaintinsa ja palvelunsa puolesta.

Levni-hotellia voi suositella muun muassa loistavan sijaintinsa ja palvelunsa puolesta.

Turkish Airlines toimi. Lentoyhtiö on useita kertoja valittu Euroopan parhaimmaksi palvelultaan, ja sen kyllä huomasi. Esimerkiksi siitä, että ruoka oli hyvää, ja sitä sai syödä kunnollisilla aterimilla, ei muovisilla. Istanbuliin pääsee suorilla lennoilla Helsingistä myös SAS:lla.

Istanbulissa kannattaa varautua jonottamaan. Ensimmäisenä lentokentällä passintarkastukseen. Teimme sen, mistä kollega varoitti, eli kävelimme hieman naureskellen pitkän connecting flights -kyltin kohdalla olleen jonon ohi kohti passitarkastusta. Kunnes tajusimme, että se piitkä jono oli todellakin ei-turkkilaisten passintarkastusjono. Ei muuta kuin hännille. Vielä enemmän jonotusta on tiedossa paluumatkalle lähdössä, joten lentokentälle kannattaa varata aikaa. Siis vähintään kaksi, mieluiten kolme tuntia, jos tarkoituksena on shoppailla kentällä. Onni jonoissa on, että lähes kaikkialla, niin kentällä kuin nähtävyyksissä, jonot vetävät hyvin. Kannattaa tsekata, voiko nähtävyyksiin ostaa liput ja varata sisäänmenoajan etukäteen netistä.

Olimme varanneet pöydän Mikla-näköalaravintolasta, mutta passintarkastusjonossa totesimme, ettemme ehdi täyteen buukattuun ravintolaan sovittuna aikana. Hotelliin saavuttuamme kysyimme respasta, josko he voisivat soittaa ja vielä kysäistä, josko ravintolaan vielä pääsisi. Ja kas, pöytä löytyi. Aina siis kannattaa käyttää hotellihenkilökuntaa (pöytä)varauksissa. Ja se todellakin kannatti. Miklasta oli upeat näkymät kaupunkiin eikä ruokakaan ollut hullumpaa. Vinkkinä, että kannattaa testata ankaralaista skumppaa.

Maisema Miklasta Golden Hornin vesille.

Maisema Miklasta Golden Hornin vesille.

Maisema toiseen suuntaan.

Maisema toiseen suuntaan.

Samalla reissulla kävi ilmi, että taksilla ajaminen Istanbulissa on ihan ilmaista. Noin neljän kilometrin matka hotellilta ravintolaan maksoi noin 10 liiraa eli noin 3 euroa. Samalla sai ensi makua kiihkeästä liikenteestä, kun kolme taksia survoo yhtä aikaan kapean kadun mutkaan. Suurkaupungissa suurkaupungin liikenne.

Ensimmäinen päivä Istanbulissa oli tehoisku nähtävyyksille. Hagia Sofia oli sisältä paljon upeampi kuin ulkokuori antaisi ymmärtää. Upeat kristallikruunut, liukkaaksi hioutunut lattia ja kapeat käytävät laittoi miettimään elämää satoja vuosia sitten. Täällä Johannes Angeloksen aikalaisetkin käyskentelivät.

Hagia Sofia ulkoa.

Hagia Sofia ulkoa.

Hagia Sofia sisältä.

Hagia Sofia sisältä.

Hagia Sofia

Päivän valo siivilöityi upeasti kirkon ikkunoista.

Hagia Sofia

Kivisiä kulkuväyliä pitkin on tallanneet aika monet jalat.

Seuraava etappimme oli Hagia Sofian vieressä sijaitseva Basilica Cistern, vedenalainen vesijärjestelmä. Portaiden päässä meidät vastaanotti pysäyttävästi valaistu pylväiden rivistö. Kävelyväyliä pitkin kävelimme pitkän luolan perille katsomaan muinaisesta Roomasta pelastettuja patsaita naisten kasvoista. Hagia Sofian ohella Cistern oli suosikkini.

Basilica cistern

Maanalaisen vesijärjestelmän pylväät olivat upeasti valaistut.

Toinen naispatsaista.

Toinen naispatsaista.

 

Basilica Cisternin jälkeen porukkamme hajaantui. Toisten lähtiessä kauemmaksi muureille me kolme naista päätimme suunnata Grand Bazaarille. Samaan aikaan kuulin ensimmäiset moskeijoiden rukouskutsut, sillä en ollut niihin yöllä herännyt. Minareettien meteli aiheutti lähinnä huvitusta. Mutta hymy hyytyi nopeasti. Yritimme oikaista basaarille seuraamalla viittaa Grand Bazaar. Pian huomasimme, että kuja oli tukittu: liuta miehiä polvillaan rukoilemassa, ja katsomassa meitä vihaisesti. Missään koskaan en ole tuntenut olevani niin väärässä paikassa. Hetken kuluttua katsoimme kartasta, että seuraava kuja  vie varmasti basaarille, onhan täällä huivien ja matkamuistojen myyjätkin paikalla. Pari askelta pidemmälle, ja taas, miehet rukoilemassa. Osa tuli käveli jo kujalta ulos kiivain askelin, eikä katse ollut kovinkaan ystävällinen. Ei muuta kuin pari peruutusaskelta.

Vihdoinkin kolmannella kerralla päädyimme oikeaan paikkaan.

Grand bazaar

Vihdoinkin oikea sisäänkäynti Grand Bazaarille.

Ensimmäinen yllätys oli, että basaari on rakennus, ei normi tori muovisine telttoineen. Sekavalta vaikuttanut basaari selkiytyi nopeasti, kun hahmotti missä päin mikäkin katu viittojen mukaan oli. Moni turisti tuli vastaan pusseineen ja kasseineen, joten ei muuta kuin sekaan. Ihastusta herättivät huivien loputon kirjo ja värikkäät lyhdyt. Mitä pidemmälle basaarille käveli, sen enemmän valikoimaa löytyy. Huiveja, mattoja, lyhtyjä, saippuoita, koruja, vaatteita, keramiikkaa. Tinkaavien matkalaisten ja tyrkyttävien kauppiaiden välissä puikkelehtivat miehet teetarjotin käsissään. Tinkaaminen basaarilla(kin) kannattaa, mutta joku myyjä voi vetää tinkausyrityksestä myös herneen nieluun saakka. Ei muuta kuin seuraavalle tiskille, sillä valinnanvaraa riittää.

Grand Bazaar

Ostettavaa löytyi joka puolelta.

Toinen näkemisen arvoinen basaari, Maustebasaari lähempänä rantaa on pienempi, ja siellä myydään paljon muutakin kuin mausteita, kuten elektroniikkaa ja turistikrääsää. Maustebasaarin helmi on viereisen New Mosque -moskeijan “sisäpiha”, jonne kannattaa kurkata ostosten lomasta. Maustekojuissa saa myös maistella vaikkapa eri teelajeja.  Paljon molemmilla basaareilla näkyy myös paljon paikallisia ostoksilla.

Spice Bazaar

Maustebasaarin väriloistoa.

Sisäpiha.

Sisäpiha.

Toinen lomapäivä oli herättävä, ja laittoi miettimään asioita syvemmin. Suuntasimme kolmen naisen voimin Blue Mosquen jonoon. Jonossa pohdimme muun muassa naisen asemaa. Olemmeko me länsimaiset vapaasti keskenämme hiukset hulmuten paljastavissa vaatteissa kulkevat naiset musliminaisten mielestä alinta sakkaa vai haluaisivatko he olla niin kuin me? Onko burkhaan pukeutuminen muslimitytöille asia, jota odotetaan? Onko se eräänlainen aikuistumisen merkki? Onko reilua, että nainen pakotetaan burkhaan samalla kuin miehensä patsastelee t-paidassa ja shortseissa?

Blue Mosque

Blue Mosque, Sininen moskeija, on ulkoa mahtipontisen näköinen.

Pääsimme lopulta moskeijan oviaukolle, jossa uskonnon käytäntöjen mukaisesti kengät otettiin jalasta, ja naiset joutuivat peittämään hiuksensa ja raajansa. Sisälle astuessa se tyrmäsi. Nimittäin jopa Suomen baareja pahempi hien haju. Suomalaisen tapakristityn mielessä pyöri vain, että miljoonat ihmiset ovat tallanneet tätä mattoa, ja nyt minä tallaan täällä avojaloin. Yllättävä kyllä, moskeija oli pieni eikä nähtävää ollut yhtä paljon kuin Hagia Sofiassa, joten puikkelehdimme hyvin nopeasti ulos.

Blue Mosque

Sininen moskeija sisältä.

Palatessamme takaisin hotellille pistäydyimme Topkapille johtavassa puistossa. Oli harmi, että meillä oli kiire varaamallemme Bosporinsalmen risteilylle, sillä puisto näytti tosi viihtyisältä. Tarkoitus oli palata sen näköalakahviloihin myöhemmin, mutta toisin kävi…

Kurkistus Gülhanen puistoon.

Kurkistus Gülhanen puistoon.

Lähdimme siis risteilylle, joka teki ensin pienen pyörähdyksen Golden Hornin suunnalla, ja otti sen jälkeen suunnan kohti Mustaamerta. Laiva kulki pitkin rantaviivaa, ja mitä mahtavia villoja rannalta löytyi! Niitä oli hauska seurailla syöden lounasta, joka oli yllättävä kyllä yksi parhaita aterioita reissulla.

Istanbulin vanhakaupunki mereltä päin.

Istanbulin vanhakaupunki mereltä päin.

Kivoja huviloita.

Kivoja huviloita.

Aivan Mustanmeren rannalle emme menneet vaan jäimme muutaman kilometrin päähän pieneen sympaattiseen Anadolu Kavagin kylään, jossa nautimme jäätelöt ja tuorepuristetut appelsiinimehut. Erityisesti pienen pienestä kylästä jäivät mieleen sympaattinen huiveja myynyt vanha mies sekä kadulla nukkuneet kulkukoirat. Valitettavasti en saanut lupaa adoptoida yhtä niistä.

Sieltä pilkottaa Mustameri.

Sieltä pilkottaa Mustameri.

Anadolu Kavagin kylän taloja.

Anadolu Kavagin kylän taloja.

Anadolu Kavagin kyläelämää

Anadolu Kavagin kyläelämää. Ja tämän jälkeen kamera hajosi.

Paluumatkalla väsy alkoi painaa, ja tarkoitus oli piipahtaa hotellilla ennen kuin olisi tuliaisshoppailujen aika. Huoneessa levätessä alkoi kuulua meteliä, innokkaita huutoja ja ämyreistä raikavaa musiikkia. Meteli jatkui hetken, kunnes oli pakko kurkata ikkunasta. Ikkumme alta kulki solkenaan ihmisiä lippuineen, jotka googletuksen perusteilla paljastuivat Palestiinan lipuiksi. Ihmisvirta jatkui ja jatkui ja jatkui. Kävi sääliksi nuorta pariskuntaa, joka oli matkalaukkuineen selvästi matkalla kohti mielensoituksen keskellä sijainnutta hotelliaan. Mieleen nousi Istanbulissa useasti lomailleen tuttavan ohje “Jos näette mielenosoituksen, juoskaa täysillä vastakkaiseen suuntaan”. Mitä sitten, kun mielenosoitus tulee meidän luo?

Mielenosoittajien virta jatkui ja jatkui ja jatkui puolitoista tuntia.

Mielenosoittajien virta jatkui ja jatkui ja jatkui puolitoista tuntia.

Meininki vain yltyi. Pian viestit Suomesta kertoivat, että kaupungissa on useita mielenosoituksia, ja että poliisi on hajoittanut niitä kyynelkaasulla. Kaupungin uuden puolen pääkadulla Istiklal-kadulla (jonka onneksi jätimme päivällä väliin) aggressiivisiksi yltyneet mielenosoitukset johtuivat Gezi-kahakoiden vuosipäivästä. Palestiinan puolesta -mielenosoitus oli omansa. Mieltä oli myös osoitetttu muun muassa rukoilemalla Hagia Sofiassa, jossa oli vaadittu kirkon muuttamista moskeijaksi (hieno kuva muuten). All in all, hotellista shoppailemaan tai edes ruokailemaan lähteminen ei enää kiinnostanut. Onneksi hotellissa oli hyvä ravintola, joka tuli sitten testattua.

Illan pimetessä mielen valtasivat suuremmat kysymykset. Mistä tämä yllättävä vastenmielisyys islamia kohtaan kumpuaa? Olenko minä, maailmanmatkaajana ja suvaitsevaisena itseäni pitävä länsimaalainen nainen todellisuudessa ihan jotain muuta? Ja miten onkaan islamin suvaitsevaisuuden laita! Miksi minua ärsyttää, jos burkhanainen raportoi heti miehelleen länsimaisen miehen katsoneen tätä silmiin? It takes two to tango. Olenko se sittenkin minä, joka on kasvatettu pumpulissa? Voinko vedota siihen, että olen kasvatukseni ja ympäristötekijöiden tuote? Eivätkö kaikki sitten ole? Jos uskonto ärsyttää täällä, miten käykään syksyllä Abu Dhabissa? Liian raskaita ajatuksia lomalle.

Seuraavana yönä heräsin kello 4.40 viereisen moskeijan rukouskutsuun. Huomasin ajattelevani, että tämähän on rauhoittavaa.

Pureskelen Istanbulia vielä tovin. Monta kertaa Istanbul tuntui epäaidolta ja hallitsemattomalta. Tungetteleva kulttuuri ja in-your-face uskonto tuntuivat luotaantyöntäviltä. Petyin siihen, ettei ruoka ollutkaan hyvää. Ehkä vertasin sitä liikaa kreikkalaiseen. Keittiöt ovat niin lähellä toisiaan, mutta silti valovuosien päässä. Harmittelin, ettemme päässett uudelle puolelle ja Istiklal-kadulle.

Toisaalta historialliset nähtävydet olivat käsittämättömän hienoja. Yksittäiset ihmiset olivat hellyttäviä ja ystävällisiä, vaikka yhteistä kieltä ei aina ollutkaan.

Entä tiedä ansaitsisiko Istanbul ja Turkki toisen tilaisuuden. Ehkä. Ehkä ei.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s